Tampereella pääkonttoriaan pitävä Panostaja sijoitti CoreHW:hen vuonna 2017 ja omistaa siitä 61,1 prosenttia. Yhtiö tarjoaa radiotaajuus (RF) -mikropiirien ja antennien suunnittelu- ja konsultointipalveluita, sillä on oma IP-portfolio (immaterial property) ja yhtiö kehittää myös omaa sisäpaikannustuoteperhettä.
CoreHW on tuotekehityskeskeinen yhtiö ja työllistää 76 alan ammattilaista. Yhtiön tärkeä kilpailuetu suunnittelupalveluissa on oma immateriaalioikeuksien portfolio, Panostajan talousjohtaja Antti Kauppila muistuttaa.
Kauppila kertoo, että CoreHW on voittanut lukuisia ”design win:ejä” ja asiakkaat tulevat pääosin Pohjois-Amerikasta ja Japanista. CoreHW:n suunnittelupalvelu- ja tuoteliiketoiminta tukevat toinen toisiaan.
Osa CoreHW:n työntekijöistä on entisiä nokialaisia. Yhtiön tuotteiden ja palvelujen sovellusalueita ovat muun muassa sisätilapaikannus erilaisissa ympäristöissä sekä uutena mielenkiintoisena päänavauksena autoteollisuuden tutkateknologia.
CoreHW on yksi Panostajan potentiaalisimmista sijoituskohteista ja tytäryhtiöistä. Aamulehden haastattelussa 18.6.2022 CoreHW kertoi tavoittelevansa 100 miljoonan euron liikevaihtoa vuoteen 2026 mennessä, mutta se vaatii investointeja ja rahoituspohjan vahvistamista. Toimitusjohtaja Tomi-Pekka Takalo on myös itse Nokia-taustainen.
CoreHW:n liikevaihto kasvoi päättyneellä tilikaudella 6,1 miljoonasta 8,0 miljoonaan euroon. Tilikauden liiketappio pieneni -0,5 miljoonaan ja viimeisellä kvartaalilla liiketulos oli saman verran voitollinen. Kvartaalin liikevaihto kasvoi vastaavasti 1,8:sta 2,6 miljoonaan eli 44 prosenttia.
Kun nykyinen liikevaihto tulee suunnittelupalveluista, Panostajan johto odottaa CoreHW:lta merkittävää oman tuoteliiketoiminnan liikevaihtoa vuonna 2024.
Materiaalihinnat painoivat Granoa
Panostajan ylivoimaisesti suurin sijoituskohde on paino- ja markkinointipalveluyhtiö Grano. Sen liikevaihto vastasi 81 prosenttia konsernin liikevaihdosta. Panostaja omistaa yhtiöstä 55,2 prosenttia.
Granon ja Panostajan iso onnistuminen oli SokoPro -liiketoiminnan myynti alkuvuonna 45,5 miljoonan euron kauppahinnalla kansainväliselle iBinder -yhtiölle. Panostajan omistajien osuus myyntivoitosta oli noin viisi miljoonaa euroa.
Kaupan myötä Panostaja jakoi kesäkuussa lisäosingon 0,05 euroa osakkeelta, yhteensä 2,63 miljoonaa euroa.
Panostajan toimitusjohtaja Tapio Tommila summaa, että Granon perusliiketoiminnan suoriutuminen ei ollut tilikaudella sitä mitä pitäisi. Pääsyynä oli voimakas materiaalikustannusten nousu. Granon liikevoitto tilikaudella oli 8,7 miljoonaa euroa, mutta ilman SokoPro-myyntivoittoa se olisi ollut -0,7 miljoonaa.
Granon tilikaudelle antoi leimaa Tommilan mukaan koronapalautuminen tilikauden alussa, hyvä kysyntä tilikauden jälkipuoliskolla, hinnankorotukset sekä osan tuotealueista kasvu.
Vahvinta kysynnän kasvu tilikauden loppupuolella oli suurkuva-, pakkaus- ja digipainamisessa. Myös digitaalinen aineistonhallinta ja markkinoinnin ulkoistuspalvelut kehittyivät hyvin. Rakentamisen painopalveluissa ja perinteisessä offset-painamisessa kysyntä laski.
Digipainamisen erottaa offsetista se, että kuva painopinnalle muodostetaan suoraan digitaalisesta lähteestä.
Keväällä käyttöönotettu Vantaan uusi painotehdas on toiminut johdon mukaan suunnitellusti. Moderni tehdas lisää myös pakkauspainamisen kapasiteettia ja auttaa tuotannon keskittämisessä. Granon vertailukelpoinen liikevaihdon kasvu viimeisellä kvartaalilla elo-lokakuussa oli 10 prosenttia. Jakson tulosta rasittaa 1,5 miljoonan euron alaskirjaus toiminnanohjausjärjestelmän tuotekehityskustannuksista.
Kohonneita painomateriaalien kustannuksia on saatu siirrettyä myyntihintoihin, mutta materiaalikustannusnousun negatiivisia vaikutuksia myyntikatteeseen ei vielä katsauskaudella pystytty kokonaan eliminoimaan, vaikkakin kehityksen suunta on jo oikea. Materiaalikustannusten hallinta ja hintojen päivitykset jatkuvat edelleen yhtiön painopisteenä.
Yhtiössä on lanseerattu Grano 360 -konsepti, jossa tarkoituksena on hyödyntää yhtiön kattavaa tuoteportfoliota laajemmin asiakkuuksissa ratkaisukeskeisesti. Lisäksi yhtiössä on keskitytty pakkausliiketoiminnan kasvattamiseen sekä tuotannon ja prosessien optimointiin. – Panostajan tilinpäätös, Granon Q4
Hygga kärsi henkilöstön saatavuudesta
Hammashoitoa ja terveydenhuollon toiminnanohjausta tarjoava Hygga ylsi tilikauden viimeisellä kvartaalilla 0,1 miljoonan euron liikevoittoon, mutta koko tilikausi jäi 0,4 miljoonaa tappiolliseksi. Panostaja omistaa Hyggasta 79,8 prosenttia.
Yhtiö kärsi erityisesti ostopalveluliiketoiminnan hammaslääkäreiden saatavuushaasteista. Tämän vuoksi ostopalveluiden liikevaihto laski selvästi painaen myös kannattavuutta. Privaattiliiketoiminta sen sijaan kasvoi. Kokonaisuutena Hyggan liikevaihto supistui tilikaudella 8,1:stä 7,3 miljoonaan euroon.
Suurin osa Hyggan liikevaihdosta muodostuu hammasklinikkatoiminnasta Helsingissä. Ohjelmistoliiketoiminta on samalla tärkeä osa yhtiön kasvustrategiaa. Panostaja toteaa ohjelmistoliiketoiminnasta:
Yhtiö teki elokuussa Pohjanmaan hyvinvointikuntayhtymän (Vaasa) kanssa sopimuksen suun terveydenhuollon Hygga Flow -pilottiprojektista, jonka myötä yhteistyötä on tarkoitus jatkossa laajentaa Pohjanmaan alueella. Ruotsissa yhteistyön laajentaminen Örebron läänin kanssa neljään uuteen klinikkaan etenee sovitun mukaisesti. Suomen ja Ruotsin osalta on tarkoitus jatkaa lisenssiliiketoiminnan laajentumista hyvän jo saavutetun pohjan päälle.
Johdon mukaan Hyggan lisenssimalli soveltuu erityisesti julkiselle sektorille suun terveydenhuoltoon. Vaikka ohjelmistoliiketoiminnan kehitys on ollut viime vuosina hidasta, ratkaisut ovat luonteeltaan pysyviä ja ”uivat syvälle liiketoimintamalliin”. Pilottiprojektit vaativat paljon työtä.
Hyggan henkilöstön kokonaismäärä kauden lopussa oli 92, josta ohjelmistotoiminnassa työskentelee noin kymmenen hengen tiimi.
Oscar Softwarella välivuosi
Oscar Software on Panostajan toiseksi isoin sijoituskohde sekä liikevaihdoltaan että henkilöstömäärältään. Panostaja omistaa Oscarista 56,2 ja sijoitti siihen vuonna 2018. Yhtiö työllistää noin 150 toiminnanohjauksen ammattilaista.
Neljännellä kvartaalilla kysyntätilanne säilyi markkinoilla hyvänä. Yhtiö panosti aktiiviseen uusasiakashankintaan. Onnistumisia on tullut sekä uusien asiakkaiden hankinnassa että olemassa olevien asiakkaiden laajennus- ja jatkokehitysprojekteissa. Jatkuvalaskutteinen liikevaihto kasvoi ja verkkokauppaliiketoiminnan palveluissa kysyntä oli hyvää, mutta toimitusprojektiliikevaihto laski.
Oscarissa näkyy Panostajan sijoituskohteista selvimmin tavoite keskittyä ja parantaa niin sanottua ARR:ää. Lyhenne liittyy palveluliiketoimintaan ja tulee sanoista annual recurring revenue, eli vuotuinen toistuva tulovirta. Mittari on keskeinen SaaS -liiketoiminnassa (software as a service) ja kuvastaa konsernin nykyistä strategiaa, joka keskittyy ohjelmisto- ja palveluliiketoimintoihin.
Vaikka Oscarin liikevaihto polki paikallaan ja tulos oli tilikaudella nollan tuntumassa, johdolla on luottamus yrityksen kilpailuetuihin.
Tommilan mukaan Oscar Softwarella on vahvaa osaamista erityisesti tukkukaupan ja valmistavan teollisuuden ERP-järjestelmissä, hyvä kilpailukykyinen tuote ja asiakastarve. Johdon mukaan Oscarin olisi pitänyt pystyä parempaan.
Hyvät lähtökohdat tilikauteen 2023
Panostajan tilikausi 2022 oli sekä onnistumisia että pettymyksiä. Isoimmat onnistumiset olivat SokoPro-liiketoiminnan myynti hyvään hintaan vuoden alussa ja CoreHW:n kysyntänäkymien parantuminen ja tuloskäänne tilikauden lopussa.
Toki CoreHW:n liiketoiminnassa on jonkin verran kvartaalikohtaista vaihtelua. Tilikauden haasteina olivat puolestaan Granon kustannustenhallinta, Hyggan henkilöstösaatavuus ja Oscar Softwaren vaisu kasvu. Näiden ongelmien ratkaisemiseksi on tehty toimia.
Panostaja muutti helmikuussa strategiaansa siten, että yhtiö keskittyy jatkossa tekemään sijoituksia suomalaisiin palvelu- ja ohjelmistoalan yhtiöihin liikevaihtoluokassa 5-50 miljoonaa euroa. Yhtiö lanseerasi uuden, tiiviin kuuden hengen neuvonantajaverkoston, joka on johdon tukena aina kun on tarvetta.
Nyt tilikauden päätteeksi Tommila kertoo, että yhteistyö on ollut onnistunutta.
Meillä on ollut tiivis yhteistyö neuvonantajien kanssa. Sijoituksia on helpompi tehdä, kun alaa tunteva neuvonantaja tarjoaa tukea ja osaamista. Neuvonantajiamme on ollut mukana potentiaalisten sijoituskohteiden tapaamisissa. Myös sijoituskohteet näkevät vahvuutena, kun keskitymme muutamiin toimialoihin. – Tapio Tommila
Päättyneellä tilikaudella yhtiö neuvotteli myös uusista sijoituksista, mutta arvostukset olivat listaamattomissa vielä kireitä. Alkaneella tilikaudella yhtiö jatkaa strategian mukaisesti uusien sijoituskohteiden kartoittamista ja arvioi irtaantumismahdollisuuksia osana sijoituskohteiden omistajastrategioita.
Kaikkiaan Panostajan johtaminen ja tytäryhtiöiden tilanne vaikuttaa hallitulta. Keskeiset riskit liittyvät Suomen talouteen, sijoituskohteiden sopeutumiskykyyn ja kasvun aikaansaamiseen sekä mahdollisten yrityskauppojen onnistumiseen.
Kolmen keskeisen sijoituskohteen johdossa on tapahtunut muutoksia tilikaudella tai sen jälkeen. Jussi Heiniö jää pois Hyggan johdosta vuodenvaihteessa johdettuaan yhtiötä lähes viisi vuotta. Heiniö jatkaa Hyggan hallituksen neuvonantajana.
Joulukuussa 2021 Mika Yletyinen nimitettiin Oscar Softwaren toimitusjohtajaksi. Hän on tullut myös Oscarin osakkaaksi. Tammikuussa Kimmo Kolari nimitettiin Granon toimitusjohtajaksi toimittuaan sitä ennen väliaikaisena toimitusjohtajana.
Panostajan rahoitustilanne on säilynyt hyvänä. Emoyhtiön likvidit varat (ilman lainasaamisia) olivat lokakuun lopussa 10,7 miljoonaa euroa, sillä on 15 miljoonan euron yritysostolimiitti ja emoyhtiöllä ei ollut korollista velkaa. Konsernin nettovelkaantumisaste oli 73 prosenttia eli tasoltaan vähintään tyydyttävä.
Granon nettovelat supistuivat tilikauden aikana 9,2 miljoonalla 55,6:sta 46,4 miljoonaan euroon.
Panostajan osingonjakoehdotus yhtiökokoukselle 7.2.2023 on 0,03 euroa osakkeelta, yhteensä 1,6 miljoonaa euroa. Yhtiö jakoi saman verran osinkoa myös edelliseltä tilikaudelta ennen SokoPro-kaupan lisäosinkoa.
Nykyiseen osakekurssiin 0,62 euroa nähden osinkotuotto on hyvätasoinen 4,8 prosenttia. Panostajan markkina-arvo nykykurssilla on 33 miljoonaa euroa.
—
Kirjoittaja omistaa Panostajan osakkeita.
IR-ikkuna on SalkunRakentajan ja Sijoittaja.fi:n yrityskumppaneiden kanava taustoittaville ja analyyttisille artikkeleille sekä muulle mielenkiintoiselle sijoittajatiedolle. Artikkeli on osa kaupallista yhteistyötä yhtiön kanssa. Artikkeli ei sisällä sijoitussuosituksia.