Panostaja-konsernin liikevaihto kolmannella neljänneksellä kasvoi 5,2 prosenttia 32,4 miljoonaan euroon ja liiketulos heikkeni 0,6 miljoonasta -1,2 miljoonaan euroon. Yhdeksän kuukauden liiketulos oli 5,8 miljoonaa euroa johtuen SokoPro -kaupan myyntivoitosta alkuvuonna.
”Tilikauden kolmas vuosineljännes oli meille etenkin Granon markkinointi- ja sisältöpalveluiden kysynnän elpymisen myötä vahvan kasvun kvartaali. Etenimme kasvuteemoissa myös muissa sijoituskohteissamme, vaikka kaikki onnistumiset eivät vielä vuosineljänneksellä raportoinnissa näkyneetkään”, toimitusjohtaja Tapio Tommila kuvaa kehitystä 1.9.2022 julkaistussa liiketoimintakatsauksessa.
Tampereelta käsin valtakunnallisesti toimiva sijoitusyhtiö uudisti strategiaansa alkuvuodesta ja keskittyy yritysostoissaan palvelu- ja ohjelmistoalojen pk-yrityksiin. Yhtiö on rakentanut tätä varten uuden neuvonantajaverkoston. Kirjoitimme uudesta strategiasta helmikuussa.
Kuluvalle tilikaudelle lyö leimaa yrityskauppa, jossa Panostaja myi tytäryhtiö Granoon kuuluneen rakennusalan digitaaliseen projektinhallintaan keskittyneen SokoPro -liiketoiminnan kansainväliselle iBinder -yhtiölle helmikuussa 45,5 miljoonalla eurolla.
Panostajan emoyhtiön osakkeenomistajille kohdistuva myyntivoitto oli 5,0 miljoonaa euroa ja Panostaja jakoi kaupan myötä lisäosinkoa kesäkuussa 0,05 euroa osakkeelta, yhteensä 2,6 miljoonaa euroa.
Grano kasvoi nopeiten
Grano avasi Vantaalle ison uudenaikaisen painotehtaan keväällä. Granon liikevaihdon kasvu touko-heinäkuussa oli seitsemän prosenttia ja vertailukelpoinen kasvu 13 prosenttia. Raportoitu liikevaihto oli 26,8 miljoonaa euroa ja liikevoitto 0,3 miljoonaa euroa. Liikevoitto heikkeni vuoden takaisesta, mutta säilyi vertailukelpoisesti suunnilleen ennallaan.
Granoa on hyödyttänyt tapahtumamarkkinoinnin korkea aktiviteetti. Kysyntä oli erityisen hyvää suurkuva-, valomainos- ja digipainoliiketoiminnoissa. Kehitys on ollut hyvää myös pakkausliiketoiminnassa, digitaalisissa aineistonhallinnan ratkaisuissa sekä markkinoinnin ulkoistuspalveluissa, mutta heikkenevää rakentamisen painopalveluissa.
Painomateriaalien kustannusinflaatio on aiheuttanut painetta kannattavuudelle ja yhtiö on tehnyt ja tekee toimenpiteitä kuten hintojen päivityksiä tilanteen hallitsemiseksi.
Toiseksi isoin liikevaihto kolmannella vuosineljännäksellä kertyi toiminnanohjausjärjestelmiä ja taloushallinnon palveluita toimittavasta Oscar Softwaresta. Liikevaihto kasvoi neljä prosenttia 2,6 miljoonaan euroon ja liiketulos säilyi vertailukauden tasolla -0,1 miljoonassa.
”Katsauskaudella kysyntätilanne markkinoilla säilyi hyvänä, ja asiakkaiden päätöksenteko vaikuttaa koronapandemian jälkeen nopeutuneen. Aktiiviseen uusasiakashankintaan on edelleen panostettu, ja fokusoidut myyntiponnistelut ovat johtaneet myös onnistumisiin uusien asiakkaiden hankinnassa sekä olemassa oleville asiakkaille tehtävien laajennusten ja jatkokehitysprojektien osalta”, Panostaja toteaa katsauksessaan Oscar Softwaren osalta.
CoreHW:n projektiaktiviteetti hyvällä tasolla
Liikevaihdolla mitattuna kolmanneksi isoin segmentti oli hammashoitoa Helsingin klinikallaan ja terveydenhuollon toiminnanohjausta tarjoava Hygga.
Sen liikevaihto laski 14 prosenttia vertailukaudesta 1,7 miljoonaan euroon ja liiketulos painui nollatasolta 0,2 miljoonaa euroa tappiolliseksi. Klinikan privaattiliiketoiminta eteni hyvin, mutta Helsingin kaupungille tuotettavat ostopalvelut kärsi kliinisen henkilöstön saatavuusongelmista.
Korkean lisäarvon RF IC -suunnittelu- ja konsultointipalveluita tarjoava CoreHW kasvatti liikevaihtoaan viisi prosenttia 1,3 miljoonaan euroon. Liiketulos kuitenkin heikkeni -0,3 miljoonasta -0,8 miljoonaan euroon. Vertailukauden tulokseen sisältyi Business Finlandin T&K-avustuksia 0,3 miljoonaa euroa.
”Katsauskaudella allekirjoitettiin merkittävä uusi asiakassopimus autoteollisuuden tutkateknologian kehitykseen, missä sopimuksen syntymisen keskeisenä tekijänä oli CoreHW:n oman tuotekehitystyön tuloksena luotu teknologia. Merkittävästä projektityömäärästä huolimatta katsauskaudella tuloutettiin kyseisen hankkeen projektiliikevaihtoa vain vähäisesti hankkeen milestone-ajoitusten takia”, Panostaja toteaa CoreHW:sta.
CoreHW:n asiakasprojektiaktiviteetti säilyi hyvällä tasolla, mutta lomakaudesta ja tuloutussyistä johtuen liikevaihto jäi potentiaaliaan matalammaksi. Sekä CoreHW:ssa että Hyggassa liikevaihdon matala taso heijastui kannattavuuteen negatiivisesti.
Yrityskauppamarkkina on aktiivinen
Panostajan johdon mukaan yrityskauppamarkkinalla on tarjolla uusia kohteita ja markkina on siten aktiivinen. Markkinoiden suuri likviditeetin määrä ja myyjien kohonneet hintaodotukset tekevät toimintaympäristöstä johdon mukaan haastavamman yritysostojen toteuttamiselle.
Panostaja jatkaa uusien sijoituskohteiden kartoittamista ja arvioi samalla mahdollisuuksia irtautumisiin. Yritysostoihin antaa hyvän mahdollisuuden emoyhtiön 24 miljoonan euron nettokassa heinäkuun lopussa.
Panostajan mukaan lyhyen aikavälin kysyntänäkymät ovat hyvät Oscar Softwarella ja tyydyttävät Granolla, Hyggalla ja CoreHW:lla. Tämä arvio näkymistä säilyi näin samana kuin toisen neljänneksen katsauksessa kesäkuun alussa.
—
Kirjoittaja omistaa Panostajan osakkeita.