Liikevaihdon kasvuun vaikutti erityisesti toimitukset sähkönlaadun markkinoille.
Käyttökate oli -0,36 miljoonaa euroa, ollen -8,2 prosenttia liikevaihdosta. Liiketulos oli -0,8 miljoonaa euroa tappiollinen, mutta tappio pienentyi edellisvuoden -0,94 miljoonaasta eurosta. Liiketuloksen kasvuun vaikutti edellisen vuoden vertailuajanjaksoa parempi liikevaihto ja kustannusten maltillinen kasvu.
Vuoden 2021 ensimmäisen puolisko oli yhtiölle, sekä liikevaihdon että tuloksen osalta edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa selvästi parempi, kertoo Merus Powerin toimitusjohtaja Kari Tuomala.
”Alkuvuosi on tyypillisesti liiketoiminnassamme hieman hitaamman kasvun aikaa loppuvuoteen verrattuna. Tänäkin vuonna arvioimme vuoden jälkimmäisen puoliskon olevan alkuvuotta vahvempi ja pääsevämme asettamiimme tavoitteisiin, siitä huolimatta, että Covid-19-pandemian aiheuttamat haasteet näkyvät edelleen kaupankäynnissä ja vaikeuttavat ennustettavuutta. Komponenttipulan jatkuessa ennakoitua pidempään, uusien tilaustemme toimitusajat saattavat pidentyä”, Tuomala kertoo.
Sähkövarastojen markkinatilanne on Tuomalan mukaan säilynyt hyvänä ja vastaa listautumisesitteessä kerrottuja tutkimuslaitosten markkinatietoja. Kokonaismarkkinan kasvua vauhditti suurten, satojen megawattien energiavarastoprojektit, joita julkaistiin maailmalla useita.
”Merus Power keskittyy strategiansa mukaan kokoluokaltaan pienten ja keskisuurten sähkövarastojen markkinaan Euroopassa, joka soveltuvat parhaiten yrityksemme toimintaan. Onnistuimme hyvin pienemmän kokoluokan sähkövarastoissa Suomessa. Tähän kokoluokkaan kuuluvat Elenian ja S-Ryhmän sähkövarastokaupat”, toimitusjohtaja toteaa.
Uusiutuvan energian sähkönlaatumarkkinat ovat kasvussa.
Tuomalan mukaan tasvu keskittyy erityisesti markkinoille, joilla on tiukka sähkönlaadun regulaatio, kuten Etelä-Afrikka, Australia ja Iso-Britannia. Tässä uusiutuvan energian erikoissegmentissä Merus Power toteutti onnistuneen käyttöönoton Etelä-Afrikassa, Jeffries Bay 45MW tuulivoimalassa. Käyttöönotto toteutettiin kokonaan etähallintateknologian avulla.
Raskaan teollisuuden sähkönlaaturatkaisumarkkinat ovat olleet vuosien mittaan Tuomalan mukaan hieman syklisiä, erityisesti teräs- ja kaivosteollisuudessa. Tällä markkinasegmentillä Merus Powerin tulos on raportointijaksolla kuitenkin myönteistä ja laskutus vakaata.
Muun teollisuuden ja vaativien kiinteistöjen osalta markkina kehittyi suotuisasti edellisen vuoden koronataantumaan verrattuna, ja Merus Powerin myynti parani selvästi vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Sähkönlaadun eri maantieteellisten markkina-alueiden osalta kehitys oli epäyhtenäistä.
Tuomala kertoo, että Merus Powerin varaosa- ja huoltopalvelut keskittyvät yhtiön omiin tuotteisiin, joten markkinan koko on helpommin ennustettavaa.
”Merus Power solmii tyypillisesti toimittamiinsa tuotteisiin, kuten sähkövarastoihin huolto- ja palvelusopimukset asiakkaiden vaatimusten ja tarpeiden mukaan. Puolivuotiskaudella palveluliiketoiminnan kasvu ylitti odotuksemme selvästi.”
Merus Power julkaisi 21.5.2021 päivätyssä listautumisesitteessään taloudellisen ohjeistuksen vuodelle 2021:
Vuoden 2021 liikevaihdon odotetaan olevan 13–15 miljoonaa euroa ja käyttökatteen odotetaan olevan yhden miljoonan euron tasolla.
Vuoden 2021 taloudellista ohjeistusta tukevat vahva teollisuuden tilauskanta sähkönlaaturatkaisuissa, sähkövarastojen uudet tilaukset ja toimitukset sekä tasaisesti kasvava myynti Merus Powerin yhteistyöverkoston kautta.
Talouden elpyminen on lähtenyt käyntiin, ja Merus Power arvioi sen näkyvän myönteisesti myös yhtiön toimialalla. Talouden elpymisen myötä komponenttien saatavuuden haasteet näyttävät kuitenkin jatkuvan ainakin loppuvuoden ajan.
Yhtiöllä oli hyvä näkyvyys tilauskantaan, ja se pystyi reagoimaan komponentti- ja raaka-ainepulaan ennakolta varsin hyvin. Komponenttipulan jatkuessa arvioitua pidempään, Merus Powerin tilanne voi vaikeutua ja uusien tilausten normaalia pidemmät toimitusajat ovat mahdollisia loppuvuoden aikana.
Nousevat raaka-aine- ja komponenttikustannukset aiheuttavat paineita kannattavuudelle, koska pitkissä neuvotteluissa ja toimitussopimuksissa hintasitoumukset ovat voimassa pitkään. Tästä johtuen nopeasti nousseiden kustannusten vieminen lopputuotteen hintaan on haasteellista.
Merus Powerin kasvustrategian tavoitteena on kasvattaa yhtiön myyntiä ja kannattavuutta sekä vahvistaa yhtiön markkina-asemaa kestävän energian murroksessa. Merus Power tavoittelee voimakasta kasvua erityisesti sähkövarastomarkkinoilla, uusiutuvan energian integraatiossa sekä pyrkii kasvamaan markkinaa nopeammin sähkönlaaturatkaisujen globaaleilla markkinoilla.