Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Seuraa Somessa

Vastuullinen yrittäjyys vuonna 2025

Vastuullisuus on sanana kohdannut vähintäänkin mielenkiintoa herättävää käyttöä.

Kielitoimiston mukaan vastuullinen jostakin vastuussa oleva; vastaava, vastuunalainen, vastuuvelvollinen. Vuonna 2025 on muutoksen vuosi. Vastuullisuus käsite tullee palautumaan yritystoiminnassa perusasioihin.

Vastuullinen yrittäjä keskittyy liiketoiminnassaan kannattavuuteen ja oikein mitoitettuun kasvuun. Perusasioita ovat velvoitteet yhteiskunnalle ja sidosryhmille sekä omaa yritystä kohtaan.

Verotus

Yritykset suunnittelevat verotuksen mahdollisimman vähän liiketoimintaa kuormittavaksi. Hyvä suunnittelu mahdollistaa kannattavuuden ja kasvun.

Työnantajuus

Yritykset ovat palkitsevia työnantajia. Työntekijälle maksetaan osaamisen ja ahkeruuden perusteella korvaus menetetystä vapaa-ajasta.

Uudet työntekijät ovat sopivia tehtäviinsä ja palkkaamisen keskeinen peruste on osaaminen.

Tuotanto ja palvelu

Valmistettavat tuotteet ovat laadukkaita. Tuotteet vastaavat kysynnän lisäksi todelliseen tarpeeseen. 

Yritykset eivät piiloudu nimettömyyden taakse, vaan yritystä edustavat henkilöt ovat ylpeitä työnantajastaan ja palvelevat kohteliaasti, innokkaasti ja asiantuntevasti ollen ratkaisukeskeisiä.

Yhteiskuntavaikuttaminen

Yritys toimii osana yhteiskuntaa, joten on luontevaa, että yrittäjä pyrkii vaikuttamaan toimintaympäristöön. Tavoitteena on saavuttaa toimintaympäristöön tila, jossa yhteiskunnan taholta tapahtuva suora tai välillinen seuranta ja valvonta ovat mahdollisimman vähäistä.

Entä jos?

Mikäli kuitenkin käy niin, että yhteiskunta kiristää suoraa ja välillistä valvontaa ja seurantaa, estää sopivien ihmisten valinnan tehtäviin ja estää verosuunnittelua entisestään, niin aina tulee seuraava vuosi.

Hyvää uutta vuotta!!!

Osakkeet: alas
Rahastot: ylös
Kryptot: ylös
Käteinen: vakaa

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Tallink Isabelle laiva meriliikenne

Tallinkin matkustajamäärät jatkavat laskuaan - säilyykö jättiosinko?

Seuraava artikkeli
eläke eläkeläinen eläkejärjestelmä eläkkeet

Tyly tutkimustulos: alle 45-vuotiaista enemmistö uskoo eläkejärjestelmän romahdukseen