Aktian tuoreessa talousennusteessa pääekonomisti Lasse Corin ennustaa Suomen tämän vuoden talouskasvuksi 1,6 prosenttia. Vuonna 2026 kasvu yltää 1,5 prosenttiin.
Suomen talouden suhdanne paranee edelleen. Luottamusmittausten tulokset vahvistuvat, pahin konkurssiaalto on jo takana, pankkien luotonanto piristyy ja rakentamisen aiheuttama negatiivinen kasvuvaikutus vaimenee.
Aktian mukaan kuluttajien tilannetta helpottavat inflaation hidastuminen, asuntomarkkinoiden piristyminen ja ostovoiman paraneminen.
Pankki odottaa Suomen viennin kasvavan 3,7 prosenttia vuonna 2025 ja 2,2 prosenttia vuonna 2026. Tuonnin kasvuluvut ovat vastaavasti 3,8 ja 2,7 prosenttia.
Tavaravienti oli viime vuoden kolmannella neljänneksellä hentoisessa 0,8 prosentin vuosikasvussa. Heikkoa tavaraviennin kasvua on kompensoinut palveluviennin merkittävästi kiihtynyt kasvu. Vuoden kolmannella neljänneksellä palveluvienti kasvoi 14,5 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, ja viennistä noin 31 prosenttia on tällä hetkellä palveluita.
Aktian mukaan huomionarvoista on myös, että pk-yritysten vienti ei ole talouden epävarmuudesta huolimatta laskenut.
”Tulevaisuuden kannalta on hyvä, että myös pienet yritykset menestyvät vientimarkkinoilla, koska se laajentaa Suomen vientikenttää ja luo pohjaa uusille suuri vientiyrityksille”, Corin toteaa.
Donald Trumpin tullipolitiikka on uhka
Suurimmat kysymysmerkit liittyvät Corinin mukaan kansainväliseen talouteen ja Donald Trumpin tullipolitiikan konkretisoitumiseen. Yhdysvallat on tällä hetkellä Suomen suurin vientimarkkina, joten tullit vaikuttavat vääjäämättä myös meidän talouteemme.
”Trump on loppupeleissä innokas ’diilien’ tekijä, joten neuvotteluvaraa on aina, kunhan pöytään tuodaan toimivia vastaehdotuksia. Tilaa neuvotteluille siis on, ja odotan itse, että pahimmat tulliskenaariot eivät toteudu”, Corin ennustaa.
Trump harkitsee kansallisen taloudellisen hätätilan julistamista, jotta hän voisi perustella oikeudellisesti laajan yleisten tullien käyttöönoton liittolaisille ja vastustajille, kertoi neljä asiaan perehtynyttä lähdettä CNN:lle. Tämä on osa Trumpin pyrkimystä tasapainottaa maailman kauppasuhteita toisella presidenttikaudellaan. USA:n kauppatase on voimakkaasti alijäämäinen.
Julistus antaisi Trumpille mahdollisuuden laatia uusi tulliohjelma hyödyntämällä Kansainvälisen taloudellisen hätätilan valtuuksia (International Economic Emergency Powers Act, IEEPA), joka yksipuolisesti oikeuttaa presidentin hallitsemaan tuontia kansallisen hätätilan aikana.
Eräs lähteistä huomautti, että Trumpilla on erityinen mieltymys kyseiseen lakiin, koska se antaa laajat valtuudet tullien toteuttamiseen ilman tiukkoja vaatimuksia todistaa, että tulleja tarvitaan kansallisen turvallisuuden perusteella.
Vaihtotaseen suunta oikea, mutta Pohjoismaiden tasolle Suomi ei yllä
Suomi on ollut pitkään ainoa Pohjoismaa, jonka vaihtotase on ollut negatiivinen. Vaihtotase kertoo karua kieltä maamme kilpailukyvystä. Aktian mukaan Suomessa on globaalisti kilpailukykyisiä yrityksiä, mutta niitä ei ole tarpeeksi, ja ne ovat liian pieniä.
Usean vuoden heikko vaihtotasekehitys näyttää kuitenkin nyt selvästi valoisammalta.
Suomen vaihtotase on ollut ylijäämäinen viime kuukausina, kun tasetta tarkastellaan 12 kuukauden liukuvana summana. Euroissa ylijäämä on ollut noin 1,1 miljardia euroa.
Talouden kokoon suhteutettuna ylijäämä ei edelleenkään yllä muiden Pohjoismaiden tasolle, mutta suunta on Corinin mukaan oikea.
”Kaikkien heikkojen talouslukujen keskellä vaihtotase on selvä poikkeus. Tilanne näyttää pitkästä aikaa paremmalta.”
Kotitalouksien tilanne kohenee, mutta työttömyyden uhka heikentää luottamusta
Kuluttajaluottamusmittauksessa kuluttajien tilanne on verrattavissa finanssikriisin jälkeiseen nollakasvun aikaan. Aktian mukaan varovaisuus näkyy luottamustilastoissa ja kulutuksessa. Kotitalouksien säästämisaste oli viime vuoden kolmannella vuosineljänneksellä 4,4 prosenttia.
Säästämisaste on edellisen kerran ollut näin korkea koronan sekä finanssikriisin ja eurokriisin aikoihin.
Merkittävin kotitalouksien taloutta heikentävä tekijä on työmarkkinoiden kehitys, pankki toteaa. Työttömyysasteen trendi on ollut nousujohteinen jo pari vuotta, eikä kuluttajaluottamusmittauksissa koettu työttömyyden uhka ole hellittänyt.
Heikosta työmarkkinakehityksestä huolimatta useat indikaattorit, kuten ostovoiman kasvu, asuntomarkkinoiden piristyminen ja inflaation hidastuminen kertovat kotitalouksien paranevista näkymistä. Myös yritysten työllistämisodotukset ovat pääsääntöisesti vahvistuneet vuoden 2024 aikana.
”Indikaattorit eivät vielä ole selvästi plussalla, jolloin myös työttömyystilanne lähtisi paranemaan. Konkurssien määrä ei kuitenkaan ole enää kasvanut. Odotammekin vuonna 2025 käännettä työmarkkinoilla”, Corin sanoo.