Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Seuraa Somessa

Ennusteet povaavat aurinkoista osinkokevättä

Salkunhoitajan mukaan yhdeksän kotimaista pörssiyhtiötä palaa takaisin osingonmaksajiksi.
aurinko lämpö positiiviset näkymät aurinko lämpö positiiviset näkymät

Osingoilla on väliä – ainakin kotikonnuille panostaville osakesijoittajille. Mitä pitempi aikajakso oli, sitä suurempi osuus Helsingin pörssin osakkeiden tuotosta oli kertynyt osingoista, kertoo Kauppalehden analyytikko Ari Rajala Arvopaperin haastattelussa.

Esimerkiksi 15 viime vuoden aikajaksolla 55,4 prosentilla osakkeista pääosa tai koko tuotto oli kertynyt osingoista.

Helsingin pörssin päälistan yhtiöiden vuoden 2023 osinkosumma oli 13,7 miljardia euroa, mutta vuodelta 2024 osingot voivat nousta noin 14,0 miljardiin euroon. Näin ennustaa varainhoidon kokenut ammattilainen Hannu Angervuo

”Oma ennusteeni näyttää, että kuluvan vuoden osinkosumma todellakin nousee edellisestä vuodesta noin 2,2 prosenttia”, Angervuo ennustaa.

Osinkosumman kannalta muutamat suuret yhtiöt ovat avainasemassa. Kolme pörssin suurta yhtiötä, NesteNordea ja Fortum, tulevat ratkaisemaan nouseeko vuoden 2024 tuloksista maksettava osinkosumma.

Helsingin pörssi on perinteisesti ollut osinkosijoittajalle antelias pörssi. Näin tulee luultavasti olemaan tämänkin vuoden tulosten ja niistä maksettujen osinkojen osalta. Angervuon mukaan pörssiyhtiöiden osinkotuotto vuoden 2024 osinkoennusteella on marraskuun lopun markkina-arvolla laskettuna 5,5 prosenttia eli varsin hyvä.

Kotimaisia pörssiyhtiöitä seuraavat analyytikot uskovat ruhtinaaliseen osinkokevääseen. Osinkojen konsensusennusteiden mukaan Suomi-osakkeiden osinkotuotto on keskimäärin 4,6 prosenttia.

”Ollaan lähellä vanhoja huippuja, ja lasku selittyy melkein täysin Nesteen osingon tippumisella”, Danske Bankin salkunhoitaja Ville Kivipelto kertoo.

Osinkopotti olisi suurempi, jollei pörssin suurimpiin yhtiöihin kuuluvan Nesteen odotettu osinko laskisi niin paljon. Yhtiön osingon odotetaan laskevan 1,2 eurosta 0,54 euroon.

Laskeva korkotaso rohkaisee yhtiöitä maksamaan hyviä osinkoja, vaikka vuoden 2024 tulos olisikin jäänyt hieman vaatimattomaksi.

Danske Bankin mukaan tänä keväänä 52 Helsingin pörssin yhtiötä nostaa osinkojaan. Yli viiden prosentin nostoja tekee kaiken kaikkiaan 38 yhtiötä, joihin kuuluvat suurimmista yhtiöistä muassa tutut anteliaat osinkojen maksajat: finanssikonserni Nordea, vahinkovakuuttaja Sampo ja hissivalmistaja Kone.

Nordea nosti lokakuussa vuotta 2024 koskevia näkymiään. Finanssikonserni arvioi oman pääoman tuoton nousevan tänä vuonna yli 16 prosenttiin, kun aiempi arvio oli yli 15 prosenttia.

Sampo nostaa osinkoaan ennusteen mukaan 14 prosenttia. Yhtiö teki jälleen vankan tuloksen vuoden 2024 kolmannella vuosineljänneksellä, kun sen tulos ennen veroja nousi 11 prosenttia vertailukaudesta 432 miljoonaan euroon.

Analyytikot olivat odottaneet Vara Researchin keräämän konsensusennusteen mukaan 427 miljoonan euron tulosta ennen veroja, joten tuloskehitys oli odotettua vahvempaa.

Sammon liiketoiminnoista tanskalainen vahinkovakuuttaja Topdanmarkin tulos ennen veroja nousi 22 prosenttia vertailukaudesta. Brittiläisen vahinkovakuuttaja Hastingsin tulos nousu peräti 59 prosenttia vertailukaudesta.

Hastingsin hankinta on osoittautunut Sammolle onnistuneeksi sekä taloudellisten tulosten että strategian kannalta. Ison-Britannian liiketoiminnan bruttomaksutulo kasvoi vuoden 2024 kolmannella vuosineljänneksellä 28 prosenttia kiintein valuuttakurssein.

Koko alkuvuonna tammi-syyskuussa Hastingsin tulos ennen veroja on kasvanut 99 prosenttia 140 miljoonaan euroon. Silti If on edelleen yhtiön syömähammas, sillä se toi samalla ajanjaksolla 1068 miljoonan euron tuloksen.

Uusia osingon maksajia tai osingon maksajiksi palaavia yhtiöitä on Danske Bankin mukaan yhdeksän. Näihin yhtiöihin kuuluu esimerkiksi konepajayhtiö Cargotecista omaksi yhtiökseen jakaantunut Kalmar ja lentoyhtiö Finnair.

Finnair kärsii edelleen siitä, että sen Aasian liikennettä rajoittaa yhä Venäjän ylilentokielto.

Yhtiön mukaan myös riskit liittyen inflaation ja kohonneen korkotason nousun vaikutuksista kysyntään ja kustannuksiin ovat edelleen koholla aiheuttaen toimintaympäristön epävarmuutta. Myös kansainväliset konfliktit ja maailmanpoliittinen epävakaus aiheuttavat toimintaympäristön epävarmuutta erityisesti polttoaineen hinnanvaihtelun muodossa. 

Jotain valonsäteitäkin löytyy.

Finnairin marraskuun liikenneraportista voi poimia kaksi myönteistä seikkaa: käyttöasteen ja rahtiliikenteen nousut viime vuodesta.

Finnair kuljetti marraskuussa 892 700 matkustajaa, mikä oli 9,9 prosenttia enemmän kuin marraskuussa 2023. Kokonaiskapasiteetti tarjotuilla henkilökilometreillä mitattuna kasvoi marraskuussa selvästi vähemmän, 5,6 prosenttia vertailukaudesta, koska British Airwaysille ulosvuokratut kapearunkokoneet olivat nyt omassa käytössä niiden ulosvuokrauksen päätyttyä maaliskuussa 2024.

Lisäksi Lähi-idän-liikenteen kapasiteetti kasvoi selvästi.

Helsingin pörssin yhtiöistä 58 ei maksa osinkoa lainkaan. Näihin yhtiöihin kuuluu esimerkiksi kiinteistömarkkinoiden alakulosta kärsivä kiinteistösijoittaja Kojamo, muotiyhtiö Lindex ja graafisia käyttöliittymiä kehittävä ohjelmistoyhtiö QT Group.

Osinkoja laskevat ennusteen mukaan Nesteen lisäksi muun muassa teräsyhtiö SSAB ja energiayhtiö Fortum, jonka tulosta on rapistuttanut laskenut sähkön hinta.

SSAB:n osingonlasku johtunee yhtiön tuloksen romahduksesta. Viime vuoden kolmannella vuosineljänneksellä SSAB:n liiketulos laski roimasti, kun se jäi vain 1,2 miljardiin kruunuun. Vuosi sitten liiketulos oli lähes 4,4 miljardia kruunua. Yhdysvaltain kvarttolevyjen hintojen lasku vaikutti tulokseen negatiivisesti viime vuoden kolmanteen neljännekseen verrattuna. Euroopan markkinat olivat kolmannella neljänneksellä heikot. Myös Yhdysvaltain kvarttolevyjen hinnat laskivat edelleen.

Kivipelto löytää osinkopottejaan laskeville yhtiöille yhden yhteisen nimittäjän.

”Yleisesti ottaen yhtiöt, joiden liiketoiminta on leimallisesti sidoksissa Suomeen, tekevät vaisumman tuloksen kuin yhtiöt, joiden liiketoiminta on maailmalla”, salkunhoitaja toteaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Nvidia Jensen Huang CES

Nvidia on pian paljon enemmän kuin siruvalmistaja

Seuraava artikkeli
Lamor öljyntorjunta operointi

Lamor nappasi tärkeän teknologiatilauksen Kuwaitista