Poliisi kertoo tiedotteessaan, että Sisä-Suomen poliisilaitoksen tietoverkkoavusteisten rikosten tutkintayksikkö on havainnut verkkopetosten tilannekuvassa erityisesti virtuaalivaluuttaan liittyvän aktiivisen tekotavan, jossa asianomistajaa pyydetään luomaan digitaalinen lompakko varojen turvaamiseksi.
Rikoskomisario Markku Laakso viittaa erityisesti yhteen Sisä-Suomen alueella tutkittavana olevaan tapaukseen, jossa on saatu aikaan merkittävä omaisuusvahinko tätä tekotapaa käyttämällä.
”Asianomistaja on saanut tekstiviestin, joka näytti saapuvan lähettäjältä Binance. Viestissä kerrottiin, että tilille on yritetty kirjautua ulkomailta, ja asianomistajaa on pyydetty soittamaan viestissä annettuun numeroon. Puhelussa asianomistajalle on kerrottu, että tilille on yritetty kirjautua ulkomailta ja tulisi tehdä toimia varojen suojaamiseksi”, Laakso kertoo.
Binance on maailman suurin kryptovaluuttapörssi.
Laakson mukaan rikoksen uhri ei ole luovuttanut kirjautumistietojaan, mutta häntä on puhelimessa ohjeistettu luomaan uusi digitaalinen lompakko, jonne varat kerrottiin siirrettävän turvaan.
”Todellisuudessa tätä digitaalista lompakkoa ovat hallinneet asianomistajan rahoja tavoitelleet rikolliset”, Laakso kertoo.
Marras-joulukuun aikana poliisille ilmoitettujen tätä samaa tekotapaa käyttämällä tehtyjen rikosten yhteenlaskettu rikosvahinko on noussut satoihin tuhansiin euroihin.
Poliisi kehottaa myös virtuaalivaluuttapalveluiden käyttäjiä varovaisuuteen ja erityiseen harkintaan yllättäviä tai kiireellisiä toimia tehdessään.
Havaittu tekotapa muistuttaa turvatilihuijausta. Turvatilihuijaus on petoksen muoto, jossa rikolliset yrittävät huijata uhreja siirtämään rahansa niin sanotulle ”turvalliselle tilille”. Tässä huijauksessa rikolliset esiintyvät tyypillisesti pankin työntekijöinä ja ottavat yhteyttä uhriin puhelimitse.
Uhri saattaa ensin saada kalasteluviestin, joka vaikuttaa olevan esimerkiksi paketin saapumisilmoitus tai ilmoitus myönnetystä lainasta. Tämän jälkeen uhrille soitetaan väitetysti pankin nimissä. Soittaja kertoo, että uhrin tiliä yritetään huijata tai että tililtä on havaittu luvattomia veloituksia.
Sitten huijari pyytää uhria siirtämään varansa ”turvalliselle tilille” tai pyytää uhrin verkkopankkitunnuksia tilin sulkemista varten. Jos uhri antaa pankkitunnuksensa tai siirtää rahaa, rikolliset pääsevät käsiksi uhrin varoihin ja siirtävät ne luvattomasti omille tileilleen.
Pankit eivät koskaan pyydä asiakkaitaan siirtämään varoja ”turvatilille” tai luovuttamaan verkkopankkitunnuksiaan puhelimitse tai sähköpostitse.