Sijoitusyhtiö Panostajan tilikausi päättyy lokakuussa. Yhtiö esitti viimeisellä neljänneksellään jo toisen peräkkäisen selvästi paranevan tuloskehityksen kvartaalin.
Isoin sijoituskohde paino- ja markkinointiyhtiö Grano pystyi parantamaan liikevoittoaan vuoden takaisesta ja edeltävästä kvartaalista 1,2 miljoonaan euroon. Vuosi sitten liiketulos oli 0,2 ja touko-heinäkuussa 0,8 miljoonaa euroa. Tulos ei ole vielä tyydyttävä, mutta se on kehittynyt oikeaan suuntaan.
ERP- eli toiminnanohjausjärjestelmiä toimittava Oscar Software pystyi suunnilleen pitämään liiketuloksensa uudella tasolla noin 0,5 miljoonassa eurossa, kun edeltävällä neljänneksellä se oli 0,6 ja vuosi sitten 0,1 miljoonaa euroa.
Isoin tulosparannus tuli RF IC -suunnittelupalveluita tarjoavalta CoreHW:lta, jonka liikevoitto kohentui 0,6 miljoonaan oltuaan vuosi sitten -0,6 ja edeltävällä kvartaalilla -0,1 miljoonaa euroa.
Grano hakee tulospohjaa uusilla säästöillä
Granon viime maaliskuussa päättyneet muutosneuvottelut eivät liittyneet suhdannetilanteeseen, vaan pidempiaikaiseen kannattavuuden parantamishankkeeseen. Arkkipainamisen ja rakentamisen painopalveluiden laskusta yhä kärsivä yhtiö tavoitteli alkuvuoden rakenne- ja organisaatiomuutoksilla 4,5 miljoonan euron pysyviä kulusäästöjä, joiden vaikutus päättyneelle tilikaudelle arvioitiin aiemmin 1,5 miljoonan euron tasolle.
Talousjohtaja Heikki Korelin kertoo nyt, että kulusäästöissä päästiin lähelle mainittua 1,5 miljoonan euron tasoa. Panostaja ilmoitti Granon uusista muutosneuvotteluista 27.11.2024, ote tiedotteesta:
”Muutosneuvottelut käynnistetään yhtiön kannattavuuden parantamiseksi sekä yhtiön pitkän tähtäimen kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Suunnitelluilla rakenne- ja organisaatiomuutoksilla sekä muilla säästötoimilla arvioidaan saavutettavan noin 3 miljoonan euron vuotuiset kustannussäästöt.”
Neuvottelujen kohteena on noin 570 henkilöä, kun Granon kokonaishenkilömäärä on 780. Neuvottelut voivat johtaa 59 työsuhteen irtisanomiseen, työehtojen muuttamiseen tai osa-aikaistamiseen. Lisäksi lomautukset voivat tulla kyseeseen.
Haastattelussa Panostajan toimitusjohtaja Tapio Tommila kertoo, että yleinen talouskehitys ei lähtenyt piristymään viime tilikaudella, joten Granon kysyntä ei saanut siitä vetoapua. Neloskvartaalista hän toteaa:
”Kovasti siellä on edelleen töitä tehty, mutta harmiksemme liikevaihto laski kolme prosenttia.”
Johdon mukaan Granon uusissa muutosneuvotteluissa on kyse siitä, että yhtiöstä pyritään tekemään kilpailukykyisempi ja kannattavampi.
”Nämä ovat asioita, jotka meidän joka tapauksessa kannattaa tehdä, esimerkiksi järjestellä tuotantoa uudelleen tehokkaammaksi ja keskittää joiltain osin. Se ei liity niinkään suhdanteeseen, mutta meillä on neuvotteluissa lomautusmahdollisuus yhtenä neuvoteltavana asiana. Se on kysyntätilanteesta riippuvaista.”
Päättyneellä kvartaalilla Grano kasvatti myyntiään valomainos- ja näyttöratkaisuissa, markkinointilogistiikassa sekä pakkaus- ja etikettiliiketoiminnassa. Pääasiakassegmenteistä teollisuuden ja rakentamisen kysyntä jatkui heikkona, kaupan alan kysyntä kohtalaisella tasolla.
”Granolla on eri asiakassegmenttejä, paljon erilaisia liiketoimintoja ja tuotelinjoja, ne menevät vähän eri kehityksessä. Se hajauttaa osin riskiä mutta samaan aikaan olemme niin laajasti mukana, että yleinen talouden kehitys on keskeinen ajuri meille”, Tommila summaa.
Granon liikevoiton tasoa voi peilata päättyneen tilikauden alun 93 miljoonan euron pääomaan yhtiön taseessa. Kolmen miljoonan euron liikevoiton taso on pääoman tuoton näkökulmasta epätyydyttävä. Tyydyttävänä pääoman tuottona voidaan pitää nykyisessä korkoympäristössä noin 8-10 prosenttia.
Oscarilla toinen hyvän kannattavuuden vuosineljännes
Toiminnanohjausjärjestelmiä toimittava Oscar Software teki jo toisen hyvän kvartaalituloksen peräkkäin. Yhtiö kykeni työllistämään konsulttejaan hyvin olemassa olevien asiakkaiden laajennus- ja jatkokehitysprojekteihin.
Jotta nyt saavutetulle yli 10 prosentin myynnin kasvulle olisi kestävämmät edellytykset, yhtiö tarvitsisi lisää uusasiakasmyyntiä.
”Nykyasiakkaille tehtävät hankkeet eivät ole tyypillisesti kovin pitkällä tilauskirjalla, vaan ne ovat pienempiä ja niitä on paljon enemmän, kun taas isompia uusasiakasprojekteja tehdään useampia kuukausia”, Tommila kuvaa liiketoiminnan luonnetta ja kasvun ennustettavuutta. Oscarin asiakasmäärä on tasolla 500-1000, joten yksittäisen asiakkaan vaikutus liikevaihtoon on rajallinen.
Markkinan tiukkuus näkyy myös kilpailijoilla. First North -listattu ERP-toimittaja Lemonsoft antoi tulosvaroituksen 10.12.2024 kasvun jäädessä 2024 noin 10 prosenttiin ja oikaistun liikevoiton ollessa 22-24 prosenttia. Taloushallintopalveluja tarjoavan Talenomin Suomen liikevaihto laski lievästi tammi-syyskuussa ja liikevoitto oli 19,5 prosenttia.
Oscar Softwaren viimeisen kuuden kuukauden liikevoittomarginaali oli 18 prosenttia ja liikevaihto kasvoi päättyneellä tilikaudella viisi prosenttia. Toisin sanottuna Oscar Software on saanut nostettua kannattavuuden lähelle listattujen verrokkiyhtiöiden tasoa. Panostajan johdon mukaan nyt aikaansaatu tulosparannus tulee pitkälti aiempien tehostamistoimien vaikutuksesta. Tommila kertoo, että Oscarissa keväällä aloittanut uusi johto tuo kokemusta alalta ja myynnin johtamisesta.
CoreHW keskittyy autoteollisuuteen
RF IC- eli radiotaajuus- ja mikropiirisuunnittelupalveluita tarjoavan CoreHW:n liikevaihto kasvoi päättyneellä kvartaalilla jopa lähes kaksinkertaiseksi vuoden takaiseen verrattuna. Myynnin kasvu heijastui voimakkaasti tuloskehitykseen.
Kehitys oli ennakoitavaa, koska yhtiö oli saanut keväällä tilauksia, jotka alkoivat kolmannella neljänneksellä. Tätä ennakoimme jo viime analyysissa syyskuussa.
”Projektien pituus vaihtelee. Keväällä tuli useampi voitettu hanke, jota päästiin Q3:lla aloittamaan ja ne olivat Q4:lla täydessä käynnissä”, Korelin kuvaa.
Myös nykyistä, tilikauden 2025 alun työkuormaa ja suunnitteluaktiviteettia johto luonnehtii hyväksi.
”Samaan aikaan yksi keskeinen asia on pitää työkuormaa ja tilauskantaa kestävällä tasolla.”
Suunnittelupalvelut ja siihen liittyvä immateriaalioikeuksien IP-portfolio on CoreHW:n liiketoiminnan ydintä ja liikevaihdon selkäranka. Karkealla tasolla yhtiön noin 70 asiantuntijasta valtaosa työskentelee suunnittelussa ja vajaa 10 tuoteliiketoiminnassa eli sisäpaikannustuotteen kehittämisessä ja kaupallistamisessa.
”Olemme syksyllä saaneet muutaman tilauksen, sekä jatko- että uusia tilauksia, ja siinä on kysymys aina siitä, minkä kokoisia ja kestoisia hankkeet ovat. Meillä on tarkoitus saada Q1:n loppupuolella lisää tilauksia, että saadaan tilauskantaa pidettyä yllä”, Korelin avaa CoreHW:n suunnittelupalveluiden liiketoimintaa.
Autoteollisuus painottuu työn alla olevissa tilauksissa merkittävästi
Sisätilapaikannuksen tuoteliiketoiminnan kehitys ei ole edennyt täysin aikataulussa, mutta yhtiö on saanut pilottitilauksia USA:n lisäksi Japanista.
”Tavoittelimme ensimmäisiä merkittäviä tilauksia päättyneen tilikauden aikana, mutta asiakkaiden lopputuotteiden tuotekehityssykli ja kaupallistamisen ylös ajo on ollut odotettua hitaampaa. Tavoittelemme tuoteliiketoiminnassa merkittävää liikevaihtoa alkaneella tilikaudella”, tilinpäätöstiedotteessa todetaan.
Hygga sopeutuu pienempään liikevaihtoon
Hammasklinikkapalveluita Helsingissä ja terveydenhuollon ohjelmistoja laajemmin tarjoava Hygga sopeutuu parhaillaan uuteen, aiempaa pienempään volyymiin, koska sopimus Helsingin kaupungin ostopalveluiden tuottamisesta päättyi lokakuussa. Sen kesto oli kokonaisuudessaan neljä vuotta ja sopimukseen pohjautuva liiketoiminta toi loppuvaiheessa noin puolet yhtiön liikevaihdosta.
Hygga sopeuttaa noin sadan hengen organisaatiotaan, mutta henkilöstömäärä ei johdon mukaan puolitu, koska yhtiö siirtää painopisteettään entistä enemmän yksityisklinikkaan sekä palveluseteliasiakkaisiin.
Panostajan toimitusjohtaja näkee kannattavuusedellytyksiä klinikkaliiketoiminnassa jatkossakin ja toteaa ohjelmistoliiketoiminnasta:
”Ohjelmistoliiketoiminnan puolella Suomessa tuntuu olevan haasteita hyvinvointialueiden säästöpaineista johtuen ja sen osalta meilläkin katse kääntyy Ruotsiin. Siellä laajennuksia on saatu paremmin eli alkavalla tilikaudella Hygga Flow -tuotteen painopiste on Ruotsissa.”
”Nyt ollaan muutosvaiheessa. Olemme tehneet paljon toimenpiteitä ja niitä on tarkoitus jatkaa, että privaattiasiakkaat ja palveluseteliasiakkaat löytävät klinikan puolelle”, Korelin tiivistää. Hän muistuttaa, että Ruotsissa on katsauskauden jälkeen sovittu Hygga Flow:n laajentamisesta Västernorrlandin alueella.
Osinkoa tilanteen mukaan
Panostajan hallitus ei ehdota tuoreimmalta tilikaudelta osinkoa maksettavaksi, kuten se ei ehdottanut edeltävältäkään tilikaudelta.
Tätä ennen yhtiö tunnettiin melko hyvänä osinkopaperina. Toimitusjohtaja toteaa tilinpäätöstiedotteessa:
”Tavoittelemme strategiamme mukaisesti uusia sijoituksia, ja osakkeenomistajiemme kokonaistuoton kannalta on tärkeää, että sijoituskapasiteettimme säilyy riittävänä. Yrityskauppamarkkinan aktiivisuus on ollut alhainen ja uusien kohteiden tarjonta on ollut selvästi tavanomaista hiljaisempaa. Markkinoiden suurena säilyvä likviditeetin määrä ja edelleen paikoin korkeana säilyneet myyjien hintaodotukset ovat osaltaan tuoneet haasteita yritysostojen toteuttamiselle kestävillä arvostustasoilla. Oma hakevirtamme on kuitenkin ollut laadukasta ja talousnäkymien parantuessa ennakoidaan myös yrityskauppamarkkinan piristyvän avaten mielenkiintoisia uusia mahdollisuuksia.”
Yrityskaupoissa painopiste on uusissa avauksissa eli uusien sijoituskohteiden löytämisessä, ei niinkään täydennysostoissa olemassa oleviin liiketoimintoihin. Kysyttäessä johto on avoin myös irtautumisten eli yritysmyyntien osalta.
”Aina ollaan ammattimme puolesta, mutta uusien sijoitusten tekeminen on se, jota olemme painottaneet.”
Tommila näkee nollaosingon perusteena sen, että tavoitteena on löytää uusia sijoituskohteita Panostajan portfolioon. Johto kertoo yhtiön tehneen paljon erilaisia toimenpiteitä vuoden aikana yritysostostrategian toimeenpanemiseksi.
”Siinä mielessä ollaan investointivaiheessa. On tärkeää, että meillä on riittävät resurssit tehdä kauppoja, kun oikea mahdollisuus tulee kohdalle. Sitten taas toiseen suuntaan, välillä irtaantumisten jälkeen on muistettu ylimääräisellä osingolla.”
Eittämättä on selvää, että yhtiö harkitsee tarkasti pöydällä olevia ja sinne valikoituvia hankkeita, koska viimeisen 20 vuoden yrityskaupoissa on ollut sekä onnistumisia (esim. KotiSun, Flexim Security, SokoPro) että epäonnistumisia (Takoma, Carrot).
Nykystrategiassa, vuodesta 2022, yhtiö keskittyy palvelu- ja ohjelmistoalan yhtiöihin.
Panostajan segmenttien kohentunut tuloskehitys ei ole merkittävästi näkynyt pörssikurssissa tai arvostustasossa emoyhtiön (Panostaja Oyj) nettokassa / osakekannan markkina-arvo -mittarilla mitattuna. Suhdeluku on nykykurssilla 75 prosenttia.
Yhtiö teki toisella kvartaalilla 2024 emon lainasaamisiin 3,1 miljoonan euron alaskirjauksen liittyen KotiSun Groupin myynnin yhteydessä annettuun lainaan. Tämä näkyy kuvaajassa edellä sinisten pylväiden kehityksessä ja myös yhtiön tuloksessa liikevoiton alapuolella.
Tilikaudella 11/2023-10/2024 konsernin liikevaihto laski 1,6 prosenttia 134 miljoonaan euroon, liikevoitto oli 2,5 miljoonaa (2023: -1,1) ja tilikauden tulos -3,2 miljoonaa euroa (-3,6). Osakekohtainen tulos oli -0,08 euroa (-0,06) osakkeelta.
Liiketoiminnan lähiajan kehitys on osittain riippuvaista kotimaan talouden kehityksestä, mutta yhtiö on tehnyt aktiivisesti toimia kannattavuuden parantamiseksi myös nykyisellä työkuormalla kaikissa yksiköissään.
On oletettavaa, että Panostajan profiili on parin vuoden osingottomuuden myötä muuttunut osinkopaperista opportunistisen sijoitusyhtiön suuntaan. Tämä on ymmärrettävää sitä taustaa vasten, että yhtiö haluaa pitää kaikki pelimerkit käytössään yritysostojen toteuttamiseksi.
Nähdäkseni omistajan kannalta olisi epäedullisempaa järjestää osakeanti kuin kääntää osinkohana pienemmälle tai vaikka kokonaan kiinni hetkeksi aikaa – yhtiön toimiala huomioiden. Hintana on osan säännöllistä osinkoa priorisoivista sijoittajista menettäminen.
Joulukuun tulosjulkistuksessa konserni säilytti lyhyen ajan markkinanäkymät keskeisissä sijoituskohteissaan tyydyttävinä. Panostaja Oyj:n omistusosuudet enemmistösijoituksissa ovat: Grano 55, Oscar Software 58, CoreHW 56 ja Hygga 80 prosenttia. Luvut on pyöristetty yksikön tarkkuuteen. Tytäryhtiöiden toimiva johto on tyypillisesti vähemmistöomistajana.
Johdon videopresentaatio liiketoiminnasta neljännellä vuosineljänneksellä 2024, kesto n. 17 min. Lähde: Panostaja Oyj
—
Kirjoittaja omistaa yhtiön osakkeita.
IR-ikkuna on SalkunRakentajan ja Sijoittaja.fi:n yrityskumppaneiden kanava taustoittaville ja analyyttisille artikkeleille sekä muulle mielenkiintoiselle sijoittajatiedolle. Artikkeli on osa kaupallista yhteistyötä yhtiön kanssa. Artikkeli ei sisällä sijoitussuosituksia.