Stockmann Group muutti tänä keväänä nimensä Lindex Groupiksi. Se kertoo osaltaan siitä, missä mennään: konserni on nostanut kannattavan Lindexin pääliiketoiminnakseen, ja tappiolliselle Stockmann-divisioonalle konserni etsii ”strategista vaihtoehtoa”.
Ilmoitusta Stockmannin myynnistä on odotettu jo useita vuosia – viimeistään vuodesta 2020 lähtien, jolloin Stockmann kertoi myyvänsä ikonisen Helsingin keskustan tavaratalonsa.
Viime vuosina Stockmann-konserni on käynyt läpi merkittäviä ja laajoja muutoksia. Koronapandemian jälkeen ja osana yrityssaneerausohjelmaa kaikki Stockmann-divisioonan kiinteistöt on myyty ja kaikki vahvistetut riidattomat velat on maksettu.
Lindex-konserni kertoi tiistaina jatkavansa strategisten vaihtoehtojen selvittämistä Stockmannin tavarataloliiketoiminnalle.
Lindex Groupin hallitus aloitti syyskuussa 2023 strategisen arvioinnin omistaja-arvon kasvattamiseksi nostamalla Lindex konsernin liiketoiminnan keskiöön. Osana strategista arviointia Lindex-konserni selvittää strategisia vaihtoehtoja Stockmannin tavarataloliiketoiminnalle.
Tiedotteessaan konserni kertoo, että Lindex-konsernin hallitus jatkaa strategista arviointia ja odottaa saavansa sen päätökseen vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla. Aiemmin hallitus odotti saavansa arvioinnin päätökseen vuoden 2024 aikana.
Lindex Groupin saneerausohjelma aloitettiin vuonna 2021. Ohjelman edistyminen on jatkunut vuonna 2024, ja kaikki riidattomat velat on maksettu. Saneerausohjelmassa oli jäljellä yksi riidanalainen kanne.
Mitä Lindexin mainitsema strategisen arvioinnin jatkaminen tarkoittaa käytännössä?
Inderesin analyytikko Rauli Juva arveli marraskuun lopussa sen tarkoittavan, että tavaratalojen myyntiprosessin olevan käynnissä. Juvan mukaan saneeraukseen liittyvän aikataulun lisäksi kysymys lienee lähinnä löytyykö tavarataloille ostaja Lindexin kannalta sopivilla ehdoilla.
”Uskomme yhtiön kertovan tavarataloista luopumisesta lähikuukausina, jolla pitäisi olla selkeä positiivinen vaikutus osakkeeseen. Lopullinen tieto selvitykseen liittyen voi kuitenkin venyä mielestämme ensi vuoden alkupuolelle, kun tämän vuoden päivät ovat jo kulumassa vähiin”, Juva arveli.
Strategisessa arvioinnissa on kolme vaihtoehtoa. Tavarataloliiketoiminnalle haetaan mahdollisia omistusmuutoksia tai kumppanuuksia, lisätään Stockmann-tavaratalojen itsenäisyyttä konsernissa tai jatketaan nykyisellään.
Konserni on siis ainakin julkisuuteen halunnut esittää, että Stockmannin myynti olisi vain yksi vaihtoehto muiden joukossa.
Juva kertoi viime vuonna, että Stockmannin harkitsemista strategisista vaihtoehdoista selkein arvonluonti tapahtuisi irrottamalla tavarataloliiketoiminta kokonaan konsernista, kun taas muut vaihtoehdot eivät samalla tavalla loisi arvoa.
Ikonisesta tavarataloliiketoiminnasta luopuminen olisi hyvä vaihtoehto osakkeenomistajille, koska Stockmann-divisioonan tavaratalojen negatiivinen tulos painaa edelleen yhtiön arvostusta.
Helsingin Sanomat todennäköisen ostajaehdokkaan olevan JC Holdingin ja suomalaisen Konstsamfundet-säätiön muodostamaa Nordic Retail Partners.
Toivottavasti se myydään ja päärakennukseen tulee basaari. Edes jotain eloa keskustaan.