Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Seuraa Somessa
Seuraa Somessa

Keskuspankin korkopäätös säikäytti markkinat

Yhdysvalloissa osakemarkkinat reagoivat voimakkaasti keskuspankin haukkamaiseen korkonäkemykseen.
Jerome Powell Fed keskuspankki Jerome Powell Fed keskuspankki
Jerome Powell Fed keskuspankki

Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve (Fed) laski keskiviikkona ohjauskorkoa neljännesprosenttiyksiköllä ja laski ennusteitaan ensi vuoden korkoleikkauksista.

Avomarkkinakomitea (FOMC) äänesti keskiviikkona äänin 11–1 ohjauskoron laskemisesta 25 korkopistettä vaihteluvälille 4,25–4,5 prosenttia. Vastikään nimitetty Clevelandin keskuspankin johtaja Beth Hammack vastusti päätöstä ja olisi halunnut välttää koronlaskun. Hänen eriävä mielipiteensä oli toinen syyskuussa alkaneen korkojen laskusyklin aikana.

Tämä oli keskuspankin kolmas peräkkäinen koronlasku vuonna 2024, vaikka inflaatio ei olekaan täysin häviämässä.

Ekonomistien ja analyytikoiden konsensusennuste ensi vuodelle on nyt kaksi koronlaskua, kun vielä syyskuussa ennustettiin neljää. Valtaosa uutistoimisto Bloombergin kyselyyn osallistuneista ekonomisteista odotti, että mediaanikorkoennuste viittaisi kolmeen koronlaskuun ensi vuonna.

Kymmenen keskuspankin virkamiestä ennustaa kahta leikkausta ensi vuonna, kolme ennustaa yhtä, kolme kolmea leikkausta ja yksi neljää.

”Se oli tänään tiukka päätös, mutta mielestämme oikea ratkaisu. Se oli paras päätös, joka tukee molempien tavoitteidemme saavuttamista,” Fedin pääjohtaja Jerome Powell totesi lehdistötilaisuudessa, viitaten hintavakauteen ja täystyöllisyyteen.

Tulevien kokousten koronlaskut ei ole enää itsestäänselvyys

Keskuspankin on pääjohtajan mukaan nähtävä lisää edistystä inflaatiossa ja työmarkkinoiden vahvuudessa. Koronnosto vuonna 2025 ”ei näytä todennäköiseltä vaihtoehdolta”, Powell kertoi.

”Kun harkitsemme lisäsopeutusten laajuutta ja ajoitusta keskuspankin ohjauskoron tavoitehaarukassa, Komitea arvioi tarkasti tulevia tietoja, kehittyviä näkymiä ja riskien tasapainoa,” keskuspankin avomarkkinakomitean (FOMC) virkamiehet sanoivat lausunnossaan.

Lausuntoon lisättiin maininta ”laajuus ja ajoitus,” mikä viittaa siihen, että keskuspankki ei välttämättä jatka nykyistä käytäntöään laskea korkoja jokaisessa kokouksessa.

Powell sanoi keskiviikkona, että tämä viestii keskuspankin olevan lähellä pistettä, jossa se voi ”hidastaa lisäsopeutusten tahtia.” Hän myönsi myös epävarmuuden uusien Trumpin hallinnon politiikkojen vaikutuksista keskuspankin korkopolitiikkaan.

Powell myös kertoi, että keskuspankki haluaa katsoa, millaista talouspolitiikkaa seuraava Donald Trumpin hallinto tulee harjoittamaan.

”Odotamme merkittäviä politiikkamuutoksia. Meidän on nähtävä, mitä ne ovat ja millaisia vaikutuksia niillä on. Meillä on paljon selkeämpi kuva, kun tämä selviää.”

Osake- ja korkomarkkinat reagoivat päätökseen

Markkinoilla keskuspankin pääjohtajan haukkamainen viesti otettiin vastaan hermostuneesti.

S&P 500 -osakeindeksi laski 2,95 prosenttia keskiviikkona, ja teknologiapainotteinen Nasdaq tuli alas 3,56 prosenttia.

Myös korkosijoitukset tulivat alas, kun esimerkiksi USA:n 10 vuoden velkakirjan korko nousi 0,62 prosenttia.

Koronlasku oli odotettu, joten se tuskin on syynä markkinoiden reaktioon. Nimenomaan vihjailut pitkittyvästä inflaatiosta ja tulevien koronlaskujen määrän laskusta olivat kylmä suihku markkinoiden odotuksille yhä vain kevenevästä rahapolitiikasta.

Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich kommentoi markkinoiden reaktioita viestipalvelu X:ssä.

”Korkonäkymillä on edelleen vaikutusta myös osakemarkkinoilla. Fedin haukkamainen viesti säikäytti myös osakesijoittajat, ja USA:n osakemarkkinoilla nähtiin tänään yksi viime vuosien suurimmista päivälaskuista”, hän toteaa.

“Jos Fediltä lähti sokka irti syyskuussa, niin nyt laitettiin tulppa takasin paikoilleen. Ohjauskorkoa laskettiinodotetusti 0,25 %-yksiköllä 4,25-4,50 %:n vaihteluväliin, mutta Fed vihjasi lähestyvään koronlaskutaukoon. Keskuspankin politiikka heiluu kuin tuuliviiri”, toteaa puolestaan OP Ryhmän seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Kaupunkien keskustat ovat löytäneet uudelleen valovoimansa - Suomen halutuin asuinpaikka löytyy Helsingin kantakaupungista

Seuraava artikkeli

Analyysi: Apetit nousi uudelle tulostasolle – haastattelimme johtoa