Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Seuraa Somessa
Seuraa Somessa

Kova kannattavuustavoite karkaa Alisa Pankilta

Yhä vahvemmin yritysasiakkaisiin keskittyvä Alisa Pankki kohtaa vaikean toimintaympäristön.
Alisa Pankki mobiili Alisa Pankki mobiili

Alisa Pankki julkisti maanantaina tulosvaroituksen. Tulosvaroitus sai osakkeen 2,2 prosentin laskuun.

Pankki odottaa nyt tuottojen arvioidaan pysyvän vuonna 2024 vuoden 2023 tason tuntumassa ja tuloksen ennen kertaeriä ja veroja tilikaudelta 2024 olevan -0,4 ja 0,2 miljoonan euron välillä. Viime vuonna tulos ennen kertaeriä ja veroja oli 0,57 miljoonaa euroa, joten pankin tulos tulee jäämään selvästi alle viime vuoden.

Pankki odottaa kokonaisvakavaraisuussuhteen tilikauden 2024 päättyessä ylittävän 16 prosenttia.

Aiemmin puolivuotiskatsauksen yhteydessä Alisa Pankki oli kertonut toimintaympäristön epävarmuuden pitkittyminen, korkotason lasku ja yhtiön pääomarakenteen vahvistamisen viivästyminen haastavat edelleen vuoden 2024 tuloskehitystä.

PURO Finance Oy:n kanssa toteutetun yhdistymisen taloudellisten tavoitteiden toteutuessa täysimääräisenä sekä tuotto- että kulupuolella, aiemmin Alisa Pankki oli odottanut, että tuotot yhteensä kasvavat vuonna 2024 verrattuna vuoteen 2023 ja tulos ennen kertaeriä ja veroja tilikaudelta 2024 olisi ollut hieman voitollinen, eli noin 0,5-1,5 miljoonaa euroa.

Nyt Alisa Pankki arvioi, että toimintaympäristön pitkittynyt epävarmuus ja heikko yleinen talouskehitys heikentävät yhtiön tuloskehitystä. Yritysrahoituksen kasvu on jäänyt tavoitteista arvioitua suuremman laskurahoituslimiittien käyttöasteen laskun sekä yleisen rahoituksen kysynnän heikentymisen myötä.

Laskurahoitusliiketoiminta on Alisa Pankille keskeinen liiketoiminta-alue.

Vuoden toisella puoliskolla taseen suhteellinen kannattavuus on parantunut, mutta rahoitusvolyymien epäsuotuisan kehityksen myötä pankin tuottojen arvioidaan jäävän viime vuoden tason tuntumaan. Näin ollen tulosennuste on heikompi kuin aiemmissa näkymissä arvioitu taso.

Alisalla on pitkä matka kannattavuustavoitteeseensa. Yhtiö on asettanut tavoitteekseen yli 15 prosentin oman pääoman tuoton vuoden 2027 loppuun mennessä. Viime vuonna oman pääoman tuotto oli vain 0,2 prosenttia ja tänä vuonna tammi-kesäkuussa se oli negatiivinen -13 prosenttia, kun ensimmäisen vuosipuoliskon tulosta rasittivat merkittävästi PURO Financen kanssa tapahtuneeseen yhdistymiseen liittyvät kertaluonteiset erät.

Alisa Pankki on siirtänyt painopistettä yksityisasiakkaista yritysasiakkaisiin ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.

Tarkastelujaksolla yritysasiakasliiketoiminnan kasvua rajoittivat kuitenkin pienten ja keskisuurten yritysten haastava toimintaympäristö ja pankin varovaisuus luottojen myöntämisessä erityisesti kohonneen luottoriskin toimialoilla, kuten rakentamisessa.

”Etenkin ensimmäisen vuosineljänneksen aikana yritysrahoituksen luotonannon volyymit jäivät pieniksi, kasvaen kuitenkin selvästi kohti kevättä ja kesää. Yritysluottokannan laatu pysyi hyvänä ja vakaana, jonka johdosta emme kirjanneet yritysasiakkaista merkittäviä luottotappioita ensimmäisellä vuosipuoliskolla”, Alisa Pankin toimitusjohtaja Juha Saari totesi puolivuotiskatsauksen yhteydessä.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Donald Trump vaali-ilta vaalit

Trumpin kauppapolitiikan vaikutukset reaalitalouteen ja finanssimarkkinoihin

Seuraava artikkeli
Microsoft teknojätit

Rahastoyhtiö povaa vahvaa kasvua mahtiseitsikolle