Ylen viisiosaisessa Sijoittajat-sarjassa nuoret aikuiset kertovat omasta sijoittamisestaan noin vuoden ajalta hyvine ja huonoine hetkineen.
Nelosen kahdeksanosaisessa Raharemontti-sarjassa eri ikäiset ja erilaisen perhetilanteen ihmiset avaavat omaa rahankäyttöään. Juontajat ikään kuin panevat heidän taloutensa kuntoon karsimalla kuluja. He antavat suosituksia kulujen karsintaan.
Toki sarjojen tarkoitus on myös viihdyttää ja olla kiinnostavia. Minusta molempien sarjojen ehdoton plussa on se, että raha-asioita ei silotella, vaan oman talouden hoidon ja sijoittamisen todella yleiset haasteet tuodaan valokeilaan varsin realistisella tavalla.
Luottotietoyhtiö Suomen Asiakastiedon mukaan noin 370 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä.
Raharemontin idea on nerokas, sillä kussakin jaksossa henkilön tai pariskunnan todelliset kulut pilkotaan käyttötarkoituksen mukaan omiin lohkoihin: asuminen, ruoka, kulkeminen, vaatetus, säästäminen, muut menot, velat.
Henkilön ansaitsema tai käytössä oleva raha kohdennetaan näihin menoihin kuukauden ajalta. Jos tulot eivät ole riittäneet, tämän jälkeen taululle kiinnitetään raksitettuja seteleitä mainittuihin lohkoihin.
Usein käy niin, että erityisesti muut menot ja velanhoitokulut ovat paisuneet. Kun taloutta tasapainotetaan, raksitetuista seteleistä pyritään eroon. Tämä tapahtuu ei-välttämättömiä kuluja karsimalla, omaisuutta myymällä ja luottokortteja leikkaamalla.
Raharemontti kuvaa, kuinka helposti talous voi ajautua ongelmiin ja lisääntyvä velka lisää kuukausikuluja entisestään. Todella monta tuotetta ja palvelua myydään nykyään kuukausimaksulla tai kulutusluotolla, jolloin jatkuvia kuluja syntyy melkein itsestään. Kun talous on velkaantunut, osa käytössä olevista tuloista menee kulutusluottojen ja pikavippien korkoihin ja lyhennyksiin.
Aina kaikki ei johdu holtittomasta rahankäytöstä, vaan ongelmat saattavat kulminoitua yksittäisiin epäonnistuneisiin hankintoihin, kuten auto tai lomaosake.
Sijoittajat-sarja herättää keskustelua
Sijoittajat-sarjasta on keskusteltu jonkin verran viestipalvelu X:ssä. Vuoden sijoittajaksi viime vuonna valittu Esa Juntunen kommentoi:
”Katsoin Ylen Sijoittajat-sarjan ja siinä oli nimestä huolimatta erittäin vähän puhetta itse sijoittamisesta! Se, mitä sarja kuvaa on pikemminkin rahan valtaa ja vaikutusta elämään.”
Juntunen on oikeassa. Neljä sarjassa esiintyvää henkilöä eivät ole tyypillisiä osake- tai rahastosijoittajia, vaan sarjassa on pari kryptosijoittajaa, startup-sijoittaja ja asuntoflippaaja.
Startup tarkoittaa listaamatonta alkuvaiheen yritystä ja asuntoflippaaminen asuntosijoittamista, jossa asunto ostetaan ja sen arvoa pyritään nostamaan remontoinnilla ja stailauksella myyntiä varten.
Varsinkin kryptovaluuttasijoittamisessa korostuu nähdäkseni arpapeli ja vedonlyöntimäisyys. Sitä voinee jossain määrin verrata nopeaan arvopaperikauppaan, joskin osakkeissa ja indekseissä kohteena on yleensä tunnettu yhtiö tai joukko yhtiöitä.
Näen kestävän sijoitusstrategian sellaisena, että esimerkiksi osakkeissa kiinni oleva raha tekee pikku hiljaa tuottoa, joka realisoituu osinkoina ja arvonnousuna. Mausteena toki voi olla lyhytaikaisia sijoituksia.
Osake on pala yritystä ja pala toivottavasti tuottavaa liiketoimintaa. Korkosijoituksessa tuotto on tyypillisesti osakesijoitusta varmempi ja vakaampi mutta yleensä pienempi.
Kun sijoittaminen alkaa hallita arkea, se vie tilaa muulta elämältä. Luultavimmin moni meistä sijoittajista on jossain vaiheessa seurannut hyvin tiiviisti markkinaa ja huomannut sen haitat muuhun elämään.
Olisi hyvä, jos sijoittaminen on hallittua tarkoittaen hajauttamista ja suunnitelmallisuutta. Tällöin se toimii puskurina elämän yllättäviin kuluihin, ikääntymisen varalle tai pesämunana isompaan hankintaan tai matkaan.
Jos tuottotoiveet lepäävät vaikeasti selitettävien yksittäisten sijoituskohteiden varassa ja on rahoitettu velalla, kyse on enemmän uhkapelistä, jossa voi käydä miten vain. Oppirahat on jokaisen maksettava.
Sijoittajat-sarjaa ruoti viestipalvelu X:ssä myös suosittu nimimerkki Pekka @vontuchman. Hän antoi vinkkejä kullekin sijoittajalle. Keskusteluketjussa todettiin osuvasti, että tulosraportteja lukeva sijoittaja tai indeksikuukausisäästäjä ei olisi tuonut sarjaan tarpeeksi ajatuksia herättävää sisältöä.
Minusta sarjan kiinnostavin sijoittaja on startup-yhteisössä kansainvälisesti verkottuva, Hankenissa opiskellut Ronny Eriksson, mutta jokainen tuo sarjaan oman tärkeän panoksensa.
Sekä Sijoittajat että Raharemontti ovat tervetulleita, ajatuksia herättäviä ja samaistuttavia raha- ja sijoitussisältöjä laajan yleisön tv-tarjontaan.
Poimitaan loppuun vielä yksi kommentti Pekan seuraajien viestiketjusta:
”Realitysarjojen kohdalla pitäisi muistaa, että kyse on oikeista ihmisistä. He voivat olla sellaisia kuin ajattelee tai sitten ei. Tai mitä tuottaja haluaa näyttää tai ihan jotain muuta. Ei ole helppoa olla ruodittavana.”