Markkinakommentit

Tekno-osakkeet hallitsevat markkinoita entistä vahvemmin

USA:n osakemarkkinoilla teknologiasektorin merkitys kasvaa jatkuvasti.

Näin Steve Jobs muutti Applen yhdeksi maailman arvokkaimmaksi yritykseksi

Sijoitustutkimusyhtiö Morningstarin mukaan kahden viime vuoden aikana amerikkalaiset teknologiaosakkeet ovat hallinneet USA:n osakemarkkinoita markkinoita. Vuoden 2022 karhumarkkinoiden alamäestä 22. lokakuuta 2022 vuoden 2024 heinäkuun16. päivään mennessä Morningstar US Market Index on noussut 54 prosenttia. Teknologiaosakkeet nousivat tuona aikana kuitenkin lähes 110 prosenttia, mikä on yli kaksinkertainen nousu markkinoihin nähden.

Heinäkuun 16. päivän jälkeen S&P 500 on vain jatkanut nousuaan, ja nyt teknologiaosakkeiden osuus S&P 500:sta on jo 41 prosenttia, mikä on toiseksi suurin osuus koskaan, kertoo pääomamarkkinoita viestipalvelu X:ssä kommentoiva The Kobeissi Letter.

Teknologiaosakkeiden osuus on lähes kaksi kertaa suurempi kuin vuonna 2007 nähdyn finanssikuplan aikana ja 15 prosenttiyksikköä enemmän kuin 1980-luvun alun energiakuplassa.

Teknologiaosakkeiden markkina-arvo on nyt suurempi kuin Yhdysvaltojen kiinteistö-, kulutustavaroiden, teollisuus-, yleishyödyllisten tuotteiden, raaka-aineiden ja energiaosakkeiden osakkeet yhteensä.

Merkittävin teknologiasektorin kurssikiitäjä on ollut siruvalmistaja Nvidia.

Elokuun lopulla ja syyskuun alussa tapahtuneen lyhyen mutta dramaattisen notkahduksen jälkeen Nvidia on noussut jyrkästi. Nvidian osakkeet ovat nousseet 23 prosenttia viimeisen kuukauden aikana.

Nvidia on ohittanut Microsoftin toiseksi arvokkaimpana yrityksenä Applen jälkeen.

Siruvalmistaja on ollut tekoälybuumin suurin hyötyjä, sillä tekoälyä hyödyntävät Meta, OpenAI, Alphabet, Microsoft ja Oracle, esittelevät jatkuvasti teknologioita ja tuotteita, jotka edellyttävät suuria investointeja sen grafiikkaprosessoreihin eli GPU:hin.

Teknologiasektorin ja erityisesti sen isoimpien yritysten näkymien eteen on kuitenkin tullut synkkeneviä pilviä.

Yhdysvaltojen oikeusministeriö on käynyt hanakasti teknojättien kimppuun syyttäen niitä laittomasta markkinavoimien ylivallasta ja kilpailun tukahduttamisesta. Se tutkii tällä hetkellä yli 200 yrityksen toimintaa.

Mutta vaikka hallitus on lisännyt tutkintavaltuuksiaan, Piilaakso kerää yhä suurempia markkinoita tekoälyn räjähdysmäisen kasvun ansiosta.

Markkina-arvoltaan lähes puolet S&P 500 -osakeindeksin yhtiöistä on tällä hetkellä kilpailunrajoitusten valvonnan kohteena.

Teknojätit aikovat myös tehokkaasti taistella kilpailunrajoitusten valvontaa vastaan tai ainakin viivyttää oikeudellista prosessia niin kauan kuin mahdollista, toteaa Wedbush-yhtiön analyytikko Dan Ives sijoittajakirjeessään.

Vaikka oikeusministeriön tutkimukset saattavat vahingoittaa osakekursseja, vielä ei ole nähty sääntelyviranomaisten tekevän mitään hidastaakseen S&P 500:n tuloksia tänä vuonna.

Lisäksi analyytikot pitävät yritysten tulosta, uusien tuotteiden lanseerauksia ja liikevaihdon kasvua paljon tärkeämpinä osakkeen näkymille kuin oikeusministeriön tutkimuksia.

Jenkki-indeksin vauhdikas kiito viime viikkoina on nostanut indeksin arvostuskertoimia.

Ennustetuilla tuloksilla laskettu P/E-kerroin on jo yli 20x ja lähes 20 prosenttia yli viimeisen 10 vuoden keskiarvon.

”USA:n osakemarkkina on kallis etenkin suhteessa muun maailman osakkeiden arvostuksiin. Riskipreemio korkoihin on myös matala. USA:n viimeaikainen talousdata on lisäksi ollut odotuksiin nähden hieman pehmeää, joten emme usko USA:n enää ylituottavan muihin markkinoiden nähden”, toteaa Aktia allokaatiokatsauksessaan.

Kommentoi
Ylös
>