Voivatko pankit luoda uutta rahaa?

Liikkeellä olevan rahan määrä on keskeinen osa nykyistä monimutkaista finanssitaloutta. Rahan määrällä on vaikutuksia talouden toimintaan, talouskasvuun, rahan arvoon ja korkotasoon.

Rahan määrän muutoksissa keskeistä on ymmärtää nykyisenlaisen rahajärjestelmän kahdenlainen raha: keskuspankkiraha ja liikepankkiraha. Ne ovat kaksi keskeistä rahan muotoa, jotka eroavat toisistaan luonteensa ja niiden hallinnoijien mukaan. Molemmilla on tärkeä rooli taloudessa, mutta ne toimivat eri tavoin.

Keskuspankkirahaa ovat käteinen, eli setelit ja kolikot, sekä liikepankkien talletukset keskuspankissa. Keskuspankkiraha on siten keskuspankin liikkeeseen laskemaa velkaa setelin, kolikon tai keskuspankkitalletuksen haltijalle.

Keskuspankin liikkeelle laskemat setelit ja kolikot ovat konkreettista rahaa, jota ihmiset ja yritykset käyttävät päivittäisissä maksuissa.

Keskuspankin talletukset eli reservit ovat myös keskuspankkirahaa, jota liikepankit pitävät keskuspankissa. Se on tiliraha, jota pankit käyttävät keskinäisissä maksuissa ja likviditeetin ylläpitämisessä. Keskuspankki hallinnoi pankkien välistä maksuliikennettä ja varantoja tällä rahalla.

Keskuspankkiraha on ainoa rahamuoto, joka kelpaa virallisesti kaikkien velkojen maksuun keskuspankkijärjestelmässä. Ainoastaan keskuspankki voi luoda tätä rahaa.

Suomen Pankin markkina-analyytikko Kristian Tötterman kertoo, että velkana keskuspankkiraha on ainutlaatuista, sillä nykyisessä fiat-rahajärjestelmässä sen arvoa ei ole sidottu mihinkään hyödykkeeseen, kuten esimerkiksi kultaan tai hopeaan. Keskuspankin velka kuitataan siis keskuspankkirahalla itsellään.

Mitä on liikepankkiraha?

Valtaosa nykyjärjestelmän rahasta ei kuitenkaan ole keskuspankkirahaa, vaan liikepankkirahaa eli yleisön pankkitalletuksia.

Liikepankkiraha koostuu pankkitileillä olevista talletuksista, joita ihmiset ja yritykset voivat käyttää maksuihin ja muihin taloudellisiin toimintoihin. Tämä raha syntyy, kun pankit myöntävät lainoja tai hyväksyvät talletuksia.

Kun asiakas tallettaa rahaa pankkiin, siitä tulee liikepankkirahaa. Se on sähköistä rahaa, jota voidaan siirtää pankkijärjestelmän sisällä. Samoin kun pankki myöntää lainan, se luo uutta rahaa asiakkaan tilille. Tämä on liikepankkirahaa, joka syntyy luotonlaajennuksen kautta.

Liikepankkiraha on suurin osa taloudessa kiertävästä rahasta, ja se muodostaa merkittävän osan talousjärjestelmästä. Vaikka liikepankkiraha ei ole keskuspankin suoraan liikkeelle laskemaa, se perustuu luottamukseen, että pankit voivat tarvittaessa maksaa asiakkaiden varat takaisin keskuspankkirahassa eli käteisenä tai reserveinä.

Näin pankit luovat rahaa tyhjästä

Liikepankkirahaan liittyy eräs hämmästyttävä piirre: liikepankit pystyvät itse luomaan uutta liikepankkirahaa.

Pankit voivat luoda uutta rahaa, mutta hieman eri tavalla kuin usein ajatellaan. Pankit eivät kirjaimellisesti paina uusia seteleitä tai lyö kolikoita, vaan ne luovat uutta rahaa antamalla lainoja. Kyse ei siis ole mistään keskuspankin toteuttamasta ”setelirahoituksesta”, kuten joskus rahan lisäyksestä todetaan.

Kun pankki myöntää lainan asiakkaalle, se ei siirrä rahaa omista varoistaan, vaan luo uuden talletuksen asiakkaan tilille. Tämä talletus on uutta rahaa, joka ei ollut olemassa ennen lainan myöntämistä. Asiakkaan tilillä näkyvä summa kasvaa, ja näin pankki on käytännössä ”luonut” rahaa.

Tavalliset pankit voivat lainata rahaa keskuspankista, mutta tämä raha ei ole uutta rahaa vaan keskuspankin rahaa. Kun pankit lainaavat rahaa edelleen yksityisille ja yrityksille, ne luovat uusia talletuksia järjestelmään.

Rahan luonti pankkitiskillä – konkreettinen esimerkki

Miten siis rahan luonti pankkitiskillä synnyttää talouteen uutta rahaa?

Kun asiakas hakee lainaa liikepankista, esimerkiksi ostaakseen asunnon tai perustakseen yrityksen, prosessi etenee seuraavasti.

Kun pankki hyväksyy lainahakemuksen, se ei siirrä asiakkaille jo olemassa olevia varoja tai talletuksia. Sen sijaan se luo asiakkaan pankkitilille uuden talletuksen, joka vastaa lainan määrää. Tämä talletus ei ole peräisin pankin omista rahoista, vaan se on täysin uutta rahaa, joka syntyy kirjanpitomerkinnällä.

Esimerkiksi asiakas hakee 100 000 euron asuntolainaa. Pankki myöntää lainan, ja asiakkaan tilille ilmestyy 100 000 euroa. Pankin taseessa tämä merkitään sekä asiakkaan velaksi eli velkasitoumukseksi pankille että talletukseksi eli asiakkaan tilille lisätyksi summaksi.

Pankkien ei tarvitse pitää täyttä määrää talletuksista fyysisenä käteisenä tai keskuspankin reserveinä. Tämä perustuu niin sanottuun osittaiseen varantovelvoitteeseen.

Pankilla on velvollisuus pitää vain osa talletuksista varantona, yleensä pienenä prosenttiosuutena, joka vaihtelee maittain ja säännösten mukaan. Esimerkiksi, jos varantovaatimus on 10 prosenttia, pankin tarvitsee pitää vain 10 000 euroa varantona jokaista 100 000 euron talletusta kohti.

Loppuosa talletuksista voidaan käyttää lainojen myöntämiseen, jolloin uusi raha syntyy pankkijärjestelmässä.

Luotonlaajennus moninkertaistaa rahan määrän

Pankkien toiminta perustuu osittain vähimmäisvarantovaatimuksiin, mikä tarkoittaa, että pankin täytyy pitää vain osa talletuksista varantona ja voi lainata loput. Tämä johtaa rahamäärän moninkertaistumiseen, kun samaa alkuperäistä rahasummaa lainataan ja talletetaan uudelleen useaan kertaan.

Tätä prosessia kutsutaan luotonlaajennukseksi tai rahanluomiseksi luotonannon kautta.

Tämä uusi raha ei kuitenkaan ole pysyvää; kun laina maksetaan takaisin, raha ”katoaa” järjestelmästä. Siksi pankit voivat luoda rahaa lainojen myöntämisen yhteydessä, mutta rahan määrä voi myös vähentyä, kun velkoja maksetaan takaisin.

Myös keskuspankit vaikuttavat rahan määrään – mutta vain välillisesti

Vaikka keskuspankit eivät luokaan liikepankkirahaa, ne voivat silti vaikuttaa liikkeellä olevan rahan määrään.

Keskuspankit, kuten Euroopan keskuspankki ja Yhdysvaltain keskuspankki, hallinnoivat rahamäärää ja pankkijärjestelmää säännöillä ja politiikoilla, jotka ohjaavat, kuinka paljon rahaa voi kiertää taloudessa.

Keskuspankin päätavoitteena on usein hintavakauden ylläpitäminen ja talouden vakaus, joten se voi joko lisätä tai vähentää liikepankkien mahdollisuuksia luoda rahaa.

Keskuspankki vaikuttaa liikepankkirahan määrään ohjaamalla lainanannon edellytyksiä ja rahapolitiikan ehtoja. Tärkeimpiä välineitä ovat ohjauskorko, avoimen markkinan operaatiot, varantovaatimukset ja erityiset rahoitusohjelmat.

Kun keskuspankki haluaa lisätä rahamäärää taloudessa, se tekee lainaehdot pankeille houkuttelevammiksi ja edistää luotonantoa. Kun se taas haluaa hillitä rahan määrän kasvua, se kiristää näitä ehtoja, vähentäen lainojen myöntämistä ja rahavirtoja taloudessa.

Ohjauskorko on tärkeä keskuspankin työrukkanen

Keskeisin keskuspankin rahan määrän ohjauskeino on ohjauskoron nostaminen tai laskeminen.

Ohjauskorko on se korko, jolla se lainaa rahaa liikepankeille lyhytaikaisesti. Tämä korko toimii myös viitekorona koko pankkijärjestelmälle, ja sillä on suuri vaikutus lainojen korkoihin, joita liikepankit perivät asiakkailtaan.

Kun keskuspankki nostaa ohjauskorkoa, lainanotto keskuspankilta tulee kalliimmaksi. Tämä nostaa myös liikepankkien tarjoamien lainojen korkoja, mikä vähentää lainanottohalukkuutta yritysten ja kotitalouksien keskuudessa. Kun lainanotto vähenee, myös uusien talletusten määrä vähenee, mikä hillitsee liikepankkirahan luomista.

Jos keskuspankki puolestaan laskee ohjauskorkoa, rahan lainaaminen keskuspankilta ja edelleen liikepankkien asiakkaille tulee halvemmaksi. Tämä edistää lainanottoa ja lisää rahamäärää taloudessa, koska liikepankit myöntävät enemmän lainoja, mikä johtaa suurempaan talletuskantaan.

Kvantitatiivisella elvytyksellä vaikutetaan liikepankkeihin

Keskuspankki voi myös ostaa tai myydä arvopapereita – jotka yleensä ovat valtion velkakirjoja – markkinoilta, ja tämä vaikuttaa suoraan liikepankkien reservien määrään.

Kvantitatiivinen elvytys, jota keskuspankit ovat viime vuosina ahkerasti harrastaneet, on keskuspankin keino ostaa suuria määriä valtion tai yritysten velkakirjoja markkinoilta tarkoituksenaan lisätä rahamäärää taloudessa ja alentaa pitkän aikavälin korkoja. Tämä tapahtuu yleensä, kun perinteiset korkosäätelykeinot eivät enää riitä.

Kvantitatiivisessa elvytyksessä keskuspankki luo keskuspankkirahaa ja ostaa sillä arvopapereita liikepankeilta ja muilta sijoittajilta. Tämä lisää liikepankkien reservejä ja kannustaa niitä myöntämään lisää lainoja. Lopputuloksena liikepankkirahan määrä taloudessa kasvaa merkittävästi.

Keskuspankit voivat siis luoda keskuspankkirahaa, mutta liikepankkirahaa ne eivät luo. Keskuspankit voivat kuitenkin välillisesti vaikuttaa liikepankkirahan määrään vaikuttamalla liikepankkien toimintaan.

Lue myös tämä: Miten paperirahan arvo määräytyy?