Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Seuraa Somessa
Seuraa Somessa

Titaniumilta yllättävä tulosvaroitus

Finanssikonserni Titanium arvioi vuoden 2024 liikevaihdon jäävän alle pitkän aikavälin tavoitetason.
liikennevalot punainen valo varoitusvalo tulosvaroitus liikennevalot punainen valo varoitusvalo tulosvaroitus

Titanium on marraskuussa 2021 julkaissut keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet, joiden mukaan Titaniumin tavoitteena on saavuttaa yli 30 miljoonan euron liikevaihto vuodelle 2024 sekä pyrkiä säilyttämään keskimäärin yli 50 prosentin liikevoittomarginaali ilman konserniliikearvon poistoja keskipitkällä aikavälillä.

Titanium arvioi vuoden 2024 liikevaihdon jäävän alle yhtiön aikaisemmin julkaiseman keskipitkän aikavälin tavoitteen. Alustavien arvioiden mukaan Titaniumin vuoden 2024 liikevaihto tulee jäämään vuoden 2023 tasosta, jolloin sijoituspalvelutoiminnan tuotot olivat 26,2 miljoonaa euroa.

Yhtiön aiempaa arviota heikompi liikevaihdon kehitys johtuu lähinnä tuottosidonnaisten palkkioiden ja transaktiopalkkioiden laskusta. Yhtiön liikevaihtoon vaikuttaa hallinnoitavien rahastojen pääomien kehittyminen, kiinteistökauppojen määrä ja niiden ajallinen toteutuminen sekä rahastojen kehitykseen sidottujen tuottosidonnaisten palkkioiden toteutuminen.

Liikevoittomarginaalin ilman konserniliikevaihdon poistoja Titanium arvioi olevan aikaisemman tavoitteen mukainen, eli keskimäärin yli 50 prosenttia keskipitkällä aikavälillä.

Yhtiön tavoite Erikoissijoitusrahasto Titanium Baltia Kiinteistön kasvattamisesta lähivuosien aikana yhdeksi merkittävimmistä kiinteistösijoittajista Baltiassa ja yhtiön osingonjakopolitiikka pysyvät ennallaan.

Tilikaudella 2023 Titaniumin palkkiotuotot laskivat 6,7 prosenttia edellisvuodesta ja olivat 25,9 miljoonaa euroa. Palkkiotuottojen laskun taustalla oli haastavat markkinaolosuhteet ensisijaisesti kiinteistörahastoissa. Liikevoitto ennen konserniliikearvon poistoja oli 13,7 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 16,9 miljoonaa euroa.

Titaniumin liiketoiminnan kannalta keskeisessä asemassa ovat erityisesti sen 100-prosenttisesti omistaman tytäryhtiön Titanium Rahastoyhtiön hallinnoimat rahastot ja omaisuudenhoitopalvelut sekä Titanium Sijoituspalveluiden ja Titanium Lifen asiakkaille tuottamat palvelut. Titanium Rahastoyhtiöllä oli
tilikauden 2023 päättyessä seitsemän rahastoa.

Finanssikonsernin tulosvaroitus oli sangen yllättävä, sillä yhtiöllä ei ollut voimassa olevaa virallista tulosohjeistusta, arvioivat Inderesin analyysiliiketoiminnan johtaja Sauli Vilén ja analyytikko Kasper Mellas.

Analyytikoiden mukaan Titaniumin tuottosidonnaisiin palkkioihin rahastojen selvästi heikentyneet tuotot ovat tehneet merkittävän loven. Tuottosidonnaisten palkkioiden reippaan laskun seurauksena jatkuvien palkkioiden osuus yhtiön tuotoista on kuitenkin noussut selvästi, analyytikot arvioivat.

Yhtiö julkaisee uudet keskipitkän aikavälin tavoitteet myöhemmin tänä vuonna.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Petteri Orpo hallitus kehysriihi

Hallitus päätti laajoista veromuutoksista

Seuraava artikkeli

Rakentamisen ahdinko pitää Keskon pihdeissään