Yrittäjyys

Järvisydän nappasi yrittäjäpalkinnon laadukkaalla matkailubrändillä

Itä-Suomen suurin matkailualan yritys on rakentanut menestystä pitkäjännitteisesti muutamiin periaatteisiin nojautuen.

Matkailualan yritys Järvisydän Oy Rantasalmelta on palkittu Fennian ja Suomen Yrittäjien perustamalla valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla. Palkintoraadin muodostavat Fennia, Suomen Yrittäjät, Suomalaisen työn liitto ja Yksityisyrittäjäin säätiö.

Yrittäjäpalkinnon nappasi Järvisydämen lisäksi myös teollisuuden sopimusvalmistaja Ouneva Group Joensuun Tuupovaarasta ja muovien kierrätykseen erikoistunut Pramia Plastic Oy Toholammilta.

”Palkittujen kasvu- ja kannattavuusluvut ovat erinomaiset ja yritykset ovat omien alueidensa vetureita. Esimerkiksi Järvisydäntä ja sen brändiä on kehitetty luovasti jo vuosikaudet. Ounevalla on vaikuttavaa teknologiaosaamista ja Pramia Plastic on kiertotalouden edelläkävijöitä. Kolmikko on palkintonsa ansainnut”, kehuu Fennian toimitusjohtaja ja palkintoraadin jäsen Tomi Yli-Kyyny.

Järvisydän on rakentanut matkailubrändiään vuosikymmeniä.

Matkailu suvun kantatilalla alkoi jo niinkin aikaisin kuin vuonna 1658 suvun kantatilalla kestikievaritoiminnalla.

”Me olemme 11. sukupolvi matkailualalla samalla kantatilalla ja poikani ovat jo 12. sukupolvi. Unelmille on vielä tilaa, sillä suvulla on Rantasalmella 300 hehtaaria maata, josta vasta 20 prosenttia on rakennettu”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Markus Heiskanen.

Järviluonnon vetovoimaan luottaen

Heiskanen kutsuu Järvisydämen palvelua ”luksusmatkailuksi”, jonka kirkkaimpina helminä ovat paitsi Saimaan tarjoama luonto myös Elämyshotelli ja kuusi vuotta sitten valmistunut Järvikylpylä.

”Tällä hetkellä suurin osa asiakkaistamme on suomalaisia, mutta haemme uudestaan kasvua ulkomailta. Palkinto on tunnustus ison joukon yhteiselle tekemiselle. Se luo uskoa tulevaisuuteen,” Heiskanen sanoo.

Järvisydän on Itä-Suomen suurin matkailualan yritys, jonka liikevaihto oli viime vuonna 16 miljoonaa euroa ja liiketulos 1,2 miljoonaa euroa. Majoituspaikkoja Järvisydämessä on 550.

Kasvu on tapahtunut luottamalla Saimaan järviluonnon vetovoimaan ja rakentamalla palvelutuotteesta laadukas brändi.

Heiskasen mukaan Järvisydämen kehittyminen nykyiseen kokoonsa on perustunut puhtaasti siihen, että yritys on keskittynyt järviluontoon, joka on vuoden jokaisena päivänä parhaimmillaan.

”Matkailupalveluja kehittäessä olemme myös huomanneet, että se mitä me paikalliset asukkaat täällä luonnossa haluamme tehdä, toimii myös ulkomaalaisille. Mikään päälle liimattu ei toimi”, hän kertoo.

Yhteistyö on voimaa

Järvisydämen palveluita on rakennettu pitkäjännitteisesti. Heiskasen vanhemmat rakensivat alueelle ensimmäiset mökit 1980-luvulla. Sen jälkeen merkittävimpiä virstanpylväitä palvelun kehittämisessä on ollut Elämyshotellin rakentaminen vuonna 2015. Sen myötä alkoi Järvisydämen ympärivuotinen matkailutoiminta.

Seuraava merkittävä vaihe oli vuonna 2017 valmistunut Järvikylpylä. Uusin vaihe kokonaisuudessa on Kurun hotellialueen liittäminen Järvisydämeen.

Järviluonnon vetovoimaan luottamisen ja laatubrändin rakentamisen lisäksi lisäksi Järvisydän nojaa menestyksessään kolmanteenkin periaatteeseen.

”Isäni tärkein oppi on ollut yhteistyö. Alueen kehittämisessä on mukana 30 yritystä ja 163 yritystä toimittaa meille palveluja ja tuotteita”, Heiskanen paljastaa.

Kommentoi
Ylös
>