Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Seuraa Somessa
Seuraa Somessa

Tarkastelussa legendaarisen salkunhoitajan viimeaikaiset osakeostot

Niihin lukeutuu muun muassa nykyteknologiaa hyödyntävä vähittäiskauppa ja verkkokurssitarjoaja.
George Soros suursijoittaja sijoittaja George Soros suursijoittaja sijoittaja
Unkarilainen George Soros on New Yorkissa asuva suursijoittaja ja poliittinen aktivisti.

George Soros on yksi maailman tunnetuimmista sijoittajista. Alun perin unkarilainen, mutta tohtoriksi Lontoossa väitellyt ja Yhdysvaltoihin kotiutunut Soros tunnetaan erityisesti Quantum hedge-rahaston perustajana ja miehenä, joka ”rikkoi” Englannin pankin. 

Soroksen hoitaman Quantum-rahaston vuotuinen tuotto oli vuosien 1969-2000 välillä peräti 32 prosenttia. Viimeisen 20 vuoden aikana rahaston strategia on muuttunut konservatiivisemmaksi ja Soroksen rahastohoitoyhtiön tavoitteena on ollut turvata perheen varat.

Soroksen tunnetuimman sijoituksen argumentit juontavat juurensa 1980-luvulle. Englannin punta oli 1990-luvulle tultaessa jäänyt pahasti alakynteen Saksan markalle. Osittain sen vuoksi Iso-Britanniassa oli matala korkotaso ja korkea inflaatio.

Haasteista huolimatta Iso-Britannia liittyi vuonna 1990 Euroopan talousyhteisön määrittämään nk. Euroopan valuuttakurssimekanismiin (eng. lyh. ERM) ja sitoutui pitämään punnan vaihtokurssin tasolla, joka oli yli 2,773 Saksan markkaa.

Tilanne ei ollut kestävä Englannin punnalle ja sen huomasi myös Soros. Soros myi lyhyeksi Englannin puntaa ja osti Saksan markkaa. Iso-Britannia joutui ”mustana keskiviikkona” 16.9.1992 vetäytymään ERM:stä, kun se ei enää onnistunut säilyttämään vaadittua vaihtokurssia ja Soros nettosi punnan heikentymisen ansiosta noin miljardi dollaria.

Verkkokurssitarjoajan kasvunäkymät vakuuttivat kokeneen sijoittajan

Tarkastellaan seuraavaksi Soroksen rahastoyhtiön viimeaikaisia osakepoimintoja. Ensimmäisenä, mutta ei vähäisempänä osaketärppinä on vuonna 2012 perustettu amerikkalainen verkkokurssitarjoaja Coursera. Yhtiö listautui maaliskuussa New Yorkin pörssiin 33 dollarin merkintähinnalla. Soros merkitsi Courseran osakkeita listautumisannissa.

Coursera toimii nopeasti kasvavalla verkkokoulutustoimialalla. Toimialan arvioidaan kasvavan seuraavien vuosien aikana 21 prosentin kumuloituvaa vuosivauhtia vuoteen 2027 saakka. 

Coursera teki vuoden ensimmäisellä kvartaalilla nettotappiota 18,7 miljoonaa dollaria tappiota. Positiivista kuitenkin oli liikevaihdon peräti 64 prosentin kasvu edellisvuoden vastaavaan aikaväliin verrattuna. Courseran ohjeistuksen mukaan yhtiö tekee kuluvana vuonna tappiollisen tuloksen. Yhtiön fokus on tällä haavaa kasvussa.

Courseran liiketoimintamalli perustuu paljolti yhteistyökumppanuuksiin korkeakoulujen, yritysten, valtion ja voittoa tavoittelemattomien organisaatioiden kanssa. Oppilaat maksavat kursseista kuukausittaista tilausmaksua tai tietyn hinnan tutkintoon johtavista kurssikokonaisuuksista. Yritysten kohdalla hinnoittelumalli on per työntekijä.

Wall Streetin tämän hetken tähtiosaketutkimusyhtiö Needhamin analyytikko Ryan MacDonald kehottaa ostamaan Courseran osaketta. Hän näkee Courseran strategian tehokkaana, jos arvioidaan asiakkaiden tavoittamista ja erottautumista.

Courseran siirtyminen kohti tutkintopainotteista tarjoomaa mahdollistaa jatkossa analyytikon mukaan yli 25 prosentin vuotuisen kasvun ja paremman kannattavuuden. MacDonaldin tavoitehinta Courseran osakkeelle on 56 dollaria. Wall Streetin konsensussuositus Courseran osakkeelle on ”vahva osta” ja tavoitehinta on 54,67 dollaria. Tällä hetkellä yhtiön osakekurssi on 38,00 dollaria.

Luksusbrändien positiiviset kysyntäajurit tukevat Farfetchin kasvutarinaa

Soroksen toisena viimeaikaisena osakeostona esiin nousee luksusonlinekauppa Farfetch. Farfetch perustettiin Portugalissa vuonna 2007. Yhtiön päätoimisto sijaitsee nykyisin Lontoossa. Farfetchillä on yli kolme miljoonaa aktiivista asiakasta. 

Luksusbrändit elävät tällä hetkellä kovaa nousukautta. Viime vuosina erityisesti luksuslaukut ovat käyneet kaupaksi, mutta nyt kuluttajat ovat siirtyneet myös yhä enemmän luksusvaatteisiin.

Farfetch on monien alan kasvuyhtiöiden tavoin edelleen tappiollinen. Vuoden ensimmäisellä kvartaalilla yhtiön oikaistu käyttökate oli -19 miljoonaa dollaria. Farfetchin liikevaihto kasvoi 46 prosenttia vuodentakaisesta ja oli 485 miljoonaa dollaria.

Credit Suissen analyytikko Stephen Ju arvioi, että yhtiö onnistuu saamaan 700.000 uutta asiakasta tänä vuonna ja 600.000 uutta asiakasta ensi vuonna.

Ju kehottaa ylipainottamaan Farfetchin osaketta. Suosituksen taustalla on luksustuotteiden kysynnän kasvun lisäksi jo olemassa oleva massiivinen 300 miljardin dollarin markkina, josta riittää jaettavaa toimialan pirstaloituneisuuden vuoksi. 

Credit Suissen tavoitehinta Farfetchin osakkeelle on 78 dollaria. Wall Streetin analyytikoiden konsensussuositus osakkeelle on ”vahva osta” ja tavoitehinta 60,63 dollaria. Tällä haavaa Farfetchin osakekurssi on 46,33 dollaria.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
putkiremontti asuminen asunnot remontti asunnon arvo talous

Innostus asuntosijoittamiseen johti 100 000 euron taloudelliseen katastrofiin

Seuraava artikkeli
H&M

Onko vaatejätti Hennes & Mauritz käänneyhtiö? Pankilta ostosuositus