Keskeisin sijoittajan haaste siis on, kuinka sijoitusvarat tulisi jakaa eri omaisuuslajeihin (esim. osakkeet, korkorahastot, käteinen, raaka-aineet, sijoitusasunto) jotta sijoitussalkun tuoton ja riskin suhde olisi optimaalinen.
Allokaatio on tutkimusten mukaan ylivoimaisesti eniten sijoitussalkun tuottoon vaikuttava yksittäinen tekijä – paljon tärkeämpi kuin esimerkiksi valinta eri osakkeiden välillä tai valinta eri korkorahastojen välillä. Omaisuuslajien välinen jakauma on siis tärkeämpää kuin jakauma omaisuuslajin sisällä.
Sijoittajan tavoitteena ei ole – täsmällisesti ottaen – mahdollisimman korkea tuotto, vaan mahdollisimman korkea tuotto suhteessa riskiin. Näin siis ainakin rahoitusteorian mukaan.
Tehokas rintama kertoo parhaan tuoton ja riskin yhdistelmän
Ensin on selvennettävä, mitä tarkoitetaan optimaalisella sijoitussalkulla. Hyvä lähtökohta optimaalista allokointia mietittäessä on modernin rahoitusteorian tarjoama teoreettinen työkalu ja viitekehys.
Harry Markowitz ja Bill Sharpe lanseerasivat käsitteen tehokas rintama (engl. efficient frontier) kuvaamaan sijoitussalkkua joka muodostaa parhaan mahdollisen sijoitusportfolion tuoton ja riskin suhteen. Tuoton ja riskin suhde on siis optimaalinen, kun salkku sijaitsee niin sanotulla tehokkaiden salkkujen rintamalla. Alla olevassa kuvaajassa tehokas rintama on kaikki käyrällä olevat tuoton ja riskin yhdistelmät.
Mikäli sijoitussalkun tuoton ja riskin yhdistelmä on käyrän alapuolella (sinisellä alueella) ei riski-tuottoyhdistelmä ole optimaalinen. Salkun tuotto-odotus voi olla kyllä sama kuin tehokkaan rintaman optimaalissa sijoitussalkussa, mutta riski on suurempi. Tai toisinpäin: salkun riski voi olla kyllä yhtä alhainen kuin tehokkaan salkun riski, mutta tuotto-odotus on puolestaan liian alhainen.
Jokaisen sijoittajan ehkä tärkein tehtävä on pyrkiä allokoimaan sijoitusvaransa siten, että sijoitussalkun tuotto-riski- -suhde on mahdollisimman lähellä tehokasta rintamaa.
Tehokas hajautus edellyttää siis sijoituksia sijoituskohteisiin joiden välinen tilastollinen tuottoriippuvuus on alhainen, tai mielummin negatiivinen. Esimerkiksi osakesijoitukset yhdelle markkinalle tai vieläpä yhdelle toimialalle eivät todennäköisesti tuo riittävää hajautusta, eivätkä vie salkkua tehokkaalle rintamalle.
Koska sijoitussalkun tuotto-riski -suhteen optimointi ja hajautus perustuu yksittäisten sijoituskohteiden keskinäisiin korrelaatioihin, salkkua on aina tarkasteltava kokonaisuutena. Yksittäisen sijoituksen tuotto-riskisuhteella ei ole merkitystä. Esimerkiksi jos jonkin osakkeen tuotto-odotus on korkea, mutta sen korrelaatio sijoitussalkun muiden kohteiden kanssa on on myöskin korkea, ei ko. osake ole välttämättä optimaalinen sijoituskohde.
Kritiikkiä
Portfolioteoria ja tehokkaan rintaman allokaation optimointi ovat saaneet osakseen myös runsaasti kritiikkiä. Ohessa muutamia teoriaan kohdistuneita kriittisiä argumentteja.
Portfolioteoria kertoo, miten tuotto-odotusten, arvioitujen volatiliteettien ja korrelaatioiden avulla rakennetaan optimaalinen sijoitussalkku. Mutta kaikki nuo tiedot pitää pystyä laskemaan. Sijoittajan on kerättävä tiedot sijoitusluokkien historiallisista tuotoista, volatiliteeteista ja sijoitusluokkien korrelaatioista – ja kaikki tämä pitää kerätä mahdollisimman pitkältä ajalta.
Teoriaa onkin kritisoitu siitä, että sen mukaisia muuttujia on vaikea ja työlästä laskea(toki valmiit ohjelmistot kehittyvät jatkuavasti). Ei riitä että lasketaan yksittäisten sijotuskohteiden tuotto-odotukset ja volatiliteetit, vaan myös yksittäisten sijoituskohteiden väliset korrelaatiot on laskettava. Tästä tulee helposti suunnaton määrä laskettavaa.
Varteenotettavin kritiikki kohdistuu kuitenkin itse teorian kovaan ytimeen.
Portfolioteoriaa voidaan kritisoida nimittäin myös siitä että historia ei ole tae tulevasta. Eli esimerkiksi sijoituskohteiden toteutuneet volatiliteetit ja korrelaatiot eivät ole välttämättä tulevaisuudessa sitä mitä ne olivat menneisyydessä.
Esimerkiksi euroalueiden maiden talouskriisi tarjoaa tästä valaisevan esimerkin. Ennen kriisin alkua Etelä-Euroopan maiden valtion lainoja pidettiin suhteellisen turvallisina sijoituskohteina, kuten valtioiden bondeja on yleensä pidetty. Näiden maiden joukkovelkakirjojen historialliset volatiliteetit ja korrelaatiot perinteisesti riskisten osakeindeksien välillä olivat alhaiset.
Eurokriisin synkimmät hetket ovat kuitenkin osoittaneet, että esimerkiksi Kreikan valtionlainojen riskit ja vaadittavat riskipreemiot nousivat eksponentiaalisesti. Kreikan valtion lainat eivät olleet enää vähäriskisiä sijoitussalkun riskiprofiilia alentavia sijoituskohteita.
Tehokkaan rintaman optimaalinen allokaatio on myös erittäin herkkä muutoksille tuotto-odotuksissa, volatiliteetissa ja korrelaatiossa. Esimerkiksi pieni muutos yksittäisen omaisuuslajin tuotto-odotuksessa saattaa muuttaa rajustikin kyseisen omaisuuserän optimaalista osuutta tehokkaan rintaman sijoitussalkussa.
Katso havainnoillinen esimerkki tästä linkistä. Esimerkissä yhden prosentin tuotto-odotuksen alennus kotimaisissa large-cap -osakkeissa muuttaa niiden osuuden optimaalisessa sijoitussalkussa 22 prosentista nollaan prosenttiin!
On myös epäilty, onko volatiliteetti tai sijoituskohteen korrelaatio muiden sijoituskohteiden kanssa ylipäätänsä oikea riskin mittari. Nehän eivät mittaa esimerkiksi sellaisia reaalimaailman konkreettisia riskejä kuten esimerkiksi yhtiön konkurssi- tai maksukyvyttömyysriski.
Huolimatta portfolioteorian ongelmista, on sen suurin saavutus hajautuksen merkityksen korostaminen. Hajauttamisen hyöty on teoriassa loogisesti ja yksinkertaisesti osoitettu. Yksinkertaisen ja pelkistetyn rahoitusteorian paras puoli on, että sen avulla sijoittaja voi selkeyttää omia tavoitteitaan – siitä huolimatta, että käytännön ongelmat ovat tietenkin useinmiten kaukana teoriamaailman ideaalista.
Portfolioteorian anti voitaneen kiteyttää yhteen lauseeseen ja tärkeään muistisääntöön: hajautus on sijoittajan ainoa ilmainen lounas.
Artikkeli on julkaistu SalkunRakentajassa alun perin lokakuussa 2012.
