Deloitten ja SEB:n puolivuosittain teettämässä kyselyssä eurooppalaisille talousjohtajille kävi ilmi, että maailmantalouden epävarmuus on laskenut suomalaisten talousjohtajien optimismia. Tulevaisuudennäkymät ovat muuttuneet varovaisemmiksi ja lisääntynyt epävarmuus näkyy vähentyneinä investointeina ja kassaylijäämä käytetään velan takaisinmaksuun. Euroalueen talouskasvu on hidastunut odotettua enemmän alkusyksyn aikana.
”Vaikka suomalaisilla yrityksillä menee hyvin ja tuloskunto on pysynyt vahvana, on vuoden takainen ennätysoptimismi vaihtunut perusvarovaisuuteen ja tulevaisuuteen liittyvään epävarmuuteen”, kertoo Deloitten CFO Programme Lead Tuomo Salmi tiedotteessa.
Suomessa investointihalukkuus EU-maiden alhaisin
Kyselyyn vastanneista suomalaisista talousjohtajista 30 % kokee olevansa positiivisempi yrityksensä taloudellisista näkymistä, kun viime keväällä luku oli 56 % ja sitä edellisenä vuonna 73 %. Euroopan maiden välisessä vertailussa Suomi oli optimistisimpien maiden joukossa. Suomessa investointihalukkuus on taas alhaisempi kuin eurooppalaisilla yhtiöillä, vaikka suomalaiset talousjohtajat olivat eurooppalaisia positiivisempia liikevaihdon ja kannattavuuden kasvun suhteen.
”Lisääntynyt epävarmuus nousukauden jatkumisesta hillitsee uskallusta lähteä hakemaan kasvua investointien kautta. Tämä näkyy erityisesti siinä, että kassaylijäämä käytetään ensisijaisesti velan takaisinmaksuun ja halukkuus investointeihin on pienentynyt etenkin ulkomaille. Investoinnit Suomeen nähdään lyhyellä aikavälillä kuitenkin kiinnostavina”, toteaa SEB:n Financial Strategy -tiimin vetäjä Ville Lähde.
Epävarmuus ei kuitenkaan näy yritysten palkkausaikeissa, sillä kaksi viidestä talousjohtajasta kertoo palkkaavansa lisää työntekijöitä. Lähteen mukaan markkinoiden yhdeksi suurimmaksi haasteeksi koetaan olevan pula teknisesti pätevistä osaajista.
Brexit-neuvottelut lisäävät epävarmuutta
Iso-Britanniassa EU:sta eroamisneuvottelujen takaraja lähestyy ilman varmaa lopputulosta, joka heijastuu talousjohtajien optimismiin. Englantilaisten talousjohtajien tulevaisuuden odotukset olivatkin EU-maiden alhaisimmalla tasolla. Brexit-epävarmuus näkyy myös Suomessa, sillä geopoliittisen riskit nimetään kyselyssä yhdeksi suurimmaksi riskiksi.
Tutkimukseen vastasi 37 talousjohtajaa Suomesta ja Euroopassa kyselyyn vastasi 1341 talousjohtajaa 20 eri maasta.
Lue myös: 10 yritystä, jotka kasvavat Amerikassa nyt nopeimmin.