Asunnot ja kiinteistöt

Asuntokauppojen tulppa aukeamassa – kuluttajien asunnonostoaikeet kohonneet jyrkästi

Muutamat merkit viittaavat siihen, että asuntomarkkinoiden syvin aallonpohja saattaa olla takanapäin.

Suomalaisten tunnelmat ovat pikkuhiljaa kohentumassa. Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli kesäkuussa -7,6, kun se oli toukokuussa -10,3 ja huhtikuussa -12,6. Kesäkuun lukema on korkein sitten helmikuun 2022.

Vuoden 2023 kesäkuussa luottamusindikaattori sai arvon -8,8. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on -2,5.

Kuluttajien näkemykset sekä omasta että Suomen taloudesta paranivat kesäkuussa toukokuuhun verrattuna. Vuotta aiempaan erot olivat enimmäkseen pienet.

Kesäkuussa kuluttajien arvio oman taloutensa nykytilasta oli edelleen hyvin heikolla tasolla. Odotukset omasta ja myös Suomen taloudesta vuoden kuluttua olivat vaisut.

Kesäkuussa ajankohtaa pidettiin edelleen hyvin epäedullisena kestotavaroiden ostamiselle. Kuluttajista ainoastaan 13 prosentin mielestä hetki oli otollinen hintaville hankinnoille.

Uusi asunto oli pitkästä aikaa mielessä selvästi tavanomaista useammalla kuluttajalla. Asunnon ostoa tai talon rakentamista harkitsi 15 prosenttia kuluttajista. Kuluttajista 16 prosenttia suunnitteli käyttävänsä rahaa kodin peruskorjaamiseen seuraavan vuoden aikana.

Hypon pääekonomisti Juho Keskinen jakoi viestipalvelu X:ssä havainnollisen kuvan, joka kertoo jyrkästä noususta kuluttajien asunnonostoaikeissa kesäkuussa.

Keskinen uskoo syyn nopeaan muutokseen löytyvän keskuspankki EKP:n ohjauskorkojen laskusta.

”Asunnonostoaikeet kohosivat silmiinpistävän jyrkästi kesäkuussa, jolloin keskuspankki myös laski ohjauskorkojaan. Tämä ei voi olla sattumaa. Vastaavia ostoaikeita nähtiin korona-ajan vauhtivuosina, käänne taitaa koittaa viimein myös kuluttajien päiden sisällä”, Keskinen toteaa.

Kiinteistönvälittäjien kautta tehtiinkin toukokuussa 4,3 prosenttia enemmän vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen kauppoja kuin vuotta aikaisemmin.

EKP:n neuvosto päätti kesäkuun alussa laskea odotetusti kaikkia kolmea ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksikköä. Perusrahoitusoperaatioiden korko on 12. kesäkuuta lähtien 4,25 prosenttia, maksuvalmiusluoton korko 4,50 prosenttia ja talletuskorko 3,75 prosenttia.

Korkojen lasku on ensimmäinen sitten syyskuun 2019 jälkeen. Lasku oli täysin odotettu. Sitä olivat odottaneet ekonomistit ja analyytikot hyvin laajasti, ja se oli hinnoiteltu myös markkinakorkoihin.

Asuntojen hinnat ovat laskeneet vuoden 2022 jälkipuoliskolta lähtien jyrkästi.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat vielä toukokuussakin koko maassa 2,8 prosenttia edellisestä vuodesta. Kuitenkin hinnat kääntyivät jo 1,0 prosentin nousuun edellisestä kuukaudesta. Kaikissa suurissa kaupungeissa Oulua lukuun ottamatta hinnat laskivat edellisvuodesta.

Kommentoi
Ylös
>